Päivät Boracayllä kuluivat kivasti. Hemmottelupäivän jälkeen läksimme uudelleen sukeltamaan edellisen epäonnisen sukelluspäivän jälkeen. Tällä kertaa olosuhteet olisivat paremmat. Hmm.. 

Sukeltamaan lähti sama 5 hengen porukka kun viimeksikin ja kohteena Yapak 2. Nitroxilla 40 metriin, hukkasin L:n heti alkumetreillä kun virtaus nappasi L:n kiinni. Divemaster Belinda lähti L:n mukana pintaan. Puskin tolkuttoman voimakkaassa virtauksessa omistaja-Willyn ja Julietten perässä. Pikkasen oli epämiellyttävä olo kun pintaan on 40 metriä matkaa ja taistelet kokolailla kaikin voimin ja hengästyneenä virtausta vastaan ja olin huomannut että L ja Belinda eivät olleet enää mukana. Pakko oli siis pysyä Willyn ja Julietten perässä. Näin sentään ohilipuvan haikalan, muutoin ei hirveesti ollut aikaa keskittyä katselemaan maisemia kun piti potkia niin maan p****leesti. Osittain oma vika kun kunto ei oo paras mahdollinen.

Päästiin riutan reunalle, missä virtaus oli edelleenkin voimakas. Meillä oli kaikilla riuttakoukut, ja niillä vaan kiinnitys riuttaan, liiviin ilmaan ja ilmapallona leijumaan ja katsomaan maisemia. Näkyvyys ei ollut kovin hyvä, enkä luottanut koukkuuni, niinpä tarrasin käsilläni koralleihin. Siinä sitä sitten roikuttiin. Nyt tiedä miltä heliumpallosta tuntuu. Jonkun ajan päästä jatkettiin matkaa. W heilutteli käsimerkkejään minkä kerkesi, ja sekä J että minä oltiin vähän pihalla mitä herra viittilöi. Ajattelin että ihan sama, nyt vaan keskityn siihen, että en hukkaa kamuja ja että pääsen yhtenä palana pintaan. Katsoin säiliöpainemittaria ja ilma rupesi olemaan vähissä (70 bar ja n. 32 metriä). Infosin sukelluskamuja, ja W ui luokseni, otti vararegun esiin ja tyrkkäsi sen mulle suuhun. Siinä sitä sitten kiidettiin virran mukana ja minä höngin W:n pullosta ilmaa kuin nälkiintyneenä ilmaisessa buffetpöydässä. Siitä sitä sitten pikkuhiljaa noustiin pintaan. Puteliin jäi ehkä vajaa 10 bar ilmaa (=todella vähän, täysi pullo on 200 bar). No, pintaan päästiin, ja venekin löydettiin, jossa L ja Belinda jo odottelivat. Loppukaneettina todettakoon, että oli yksi M:n haastavimmista sukelluksista.

Free Willy Divingin toimisto

Sukluporukkamme; omistaja Willy, Belinda, Juliette, M

Pikku poseeraus ennen suklulle lähtöä

Iso merietana

Happy divers M, B ja J

Käytiin vielä toisella sukelluksella, ja nyt kyseessä oli suht koht normisuklu. Ei mitään spektakulääriä, mutta kiva, rauhallinen sukellus ja nyt nähtiin jopa koralleja ja kaloja J. Ihan jees.

Belinda ja M

L lähti loppupäiväksi leijailemaan ja M talsi White Beachiä pitkin kotiin. Käytiin illalla syömässä, ja L:llä oli erikoisen suklupäivän jälkeen ollut erinomainen leijapäivä, nyt kuulemma homma sujuu.

Täällois tilaa sullekin, ihan ilman rexonaakin 🙂

Hotlalta tähän ehkä 3 min.

Nää on täällä Oikeita Hedelmiä. Yammy!

Another sunset..

Dinnerin päälle oluet Hobbit Housessa, jossa on ”World’s smallest waiters”

Seuraavana päivänä L lähti aikaisin aamulla leijarannalle jatkamaan harjoituksia. M suuntasi hoitamaan asioita ja nappaili White Beachiä pitkin kävellessään ison kasan screensavereiksi sopivia otoksia. Iltapäivällä menin käymään hotellilla ja L olikin siellä, vaikka ei pitänyt. Leijailut olivat päättyneet ennen aikojaan. Mies kunnossa, leija ei. L oli järjestänyt spektaakkelin, josta rannalla puhuttaneen vielä pitkään. Olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, L ajatui leijansa kanssa liian lähelle rantaa, väisti toista leijailijaa, tuulenpuuska nappasi miehen, L irrotti leijan ja…… rummut ja pärinää…. sinne se leija lensi rannan sähkölinjoihin. Siihen loppui sen leijan lento. Kuului reipas bzzzzttt, ja leija välähti ja kärvähti. Rannalla kuulemma aika pysähtyi hetkeksi, kun kaikki katselivat näkyä epäuskoisina. Leijan omistajafirma ei oletettavasti ollut järin tyytyväinen. L joutui maksamaan leijan käteisellä, ja se ei ollut ihan pieni lasku se. Kalliimpi kun Hong Kongin lentolippu. Tulipahan maksettua oppirahat. Pääasia kuitenkin, että mies kunnossa. L sattui saamaan tapahtuman kypäräkameralla talteen, ja hän teki illalla hauskan koostevideon tapahtumasta. Sitten jo rupes naurattamaan koko homma. Olihan se nyt aikamoinen näky.. Alla foto, ja lyhyt video löytyy täältä: https://vimeo.com/62041761

L:n leijadisaster. Kyllä on ihan selkeesti sähköjohdot laitettu täällä liian lähelle rantaa…

Iltapäivä meni asioita hoidellessa, L kävi maksamassa leijakatastrofin ja M otti komiasti oman purjeveneen vuokralle (1 tunti 14 euroa). Sillä seilasin saaren edustalla ja komiat oli maisemat. Karautin sillä rantaan Willyn sukelluspuodin eteen, jossa treffattiin L:n kanssa, maksettiin lasku ja moikattiin Belinda ja Juliette. Tänään oli kuulemma ollut todella hyvät olosuhteet ja näkyvyys, meillä kävi huono tuuri olosuhteiden kanssa. W lahjoitti meille vielä sukelluksilta tekemänsä videokoosteen. Ei mennyt ihan putkeen Boracayn suklut mutta toisaalta ei haitannut, ei ollut järin suuria odotuksiakaan. Sukelluskeskus ja työntekijät olivat todella kivoja, joten ei jäänyt paha mieli.

M:n kulkupeli sukelluskeskukseen asioita hoitamaan. Tämmösellä vois tulla kesällä töihinkin.

Lisää näytönsäästö- ja taustakuvamateriaalia

14.3. oli aika jättää Boracay taakse. Aamulla oli pakkaussulkeiset , käytiin aamupalalla, maksettiin hotelli, moikattiin hotellinpitäjä Edgar ja lähdettiin matkaan klo 11:30. Minibussilla satamaan, satamasta laiva mantereen puolelle Caticlaniin, mantereella n. 2 tunnin bussikuljetus Caticlanista Kalibon lentokentälle, Kalibosta lento Manilaan, Manilasta lento Cebuun ja Cebun kentältä lyhyt taksimatka yöpaikkaan. Kaikki toimi oikein hyvin ja ajallaan, ja oltiin perillä Cebun kenttähotellissa n. 20:30 jälkeen. Siisti asiallinen huone, siisti ja hyvä suihku ja wc, ja hinta 22 euroa yö sisältäen aamupalan. Edukasta. Seuraavana aamuna matka jatkuu edelleen kohti Malapascuaa. Siitä lisää tuonnempana. Bye bye Boracay.

Vika rantanäpsy Boracaylta

Vika arskanlasku Boracaylla

Bye bye Boracay!

Ja näitä me nähdään.. Kalibon lentokentän lähtötunnelmaa.

Pää leijailee hattarapilvissä tän päivän kuninkaallisen käsittelyn jälkeen, palataan siihen kohta. Boracay on superlatiiveja kaikista mukavista ja hyvistä adjektiiveista. Aika kuluu hurjaa vauhtia. Ihan turhaan ostin Geo-lehden mukaan lentokentän ärrältä, täällä mitään lehteä tuijoteta, kun haavi auki yrittää ahmia näitä maisemia minkä kerkeää. Että voi sitten kotona kinosten seassa koittaa palauttaa mieleen miltä täällä näyttää, tuoksuu ja tuntuu.

Ekan yön asuimme perusmajapaikassamme Island Jewel Inn:ssä, josta muutimme 2 yöksi saaren toiselle puolelle Bulabog Beachille, joka on varattu leija- ja surffilautailijoille. Tähän aikaan vuodesta tuuli osuu suoraan tuolle rannalle joten olosuhteet kiteilylle ja surffaamiselle ovat täydelliset. Bulabog Beachilla ei ole aurinkovarjoja eikä siellä voi uida ja se on paljon rauhallisempi kuin White Sand Beach. Majapaikastamme Mi Suenosta oli kelpo maisemat Bulabog Beachille, olimme enemmän kuin tyytyväisiä.

Mi Sueno

Maisemat kohdillaan vaihteeks

Mi Sueno, ruskea talo kukkulalla

Pokkaa mullon ainakin

L kiteili kahtena päivänä. Ekana päivänä leija oli liian pieni, tuuli melko voimakas ja puuskittainen ja liikkeelle pääsy vähän haasteellista. Opena oli ranskalainen käkkäräpää Benjamin. Pari tuntia läträttyään pojat päättivät lopettaa siltä päivältä, ja me majoittauduttiin partsille ihailemaan maisemia. Iltapäivällä haahuiltiin vielä White Sand Beachin ”keskustan” puolelle, syötiin ja otettiin jalkahieronnat rannalla auringonlaskun aikaan. Illalla kotiin kävellessämme M löysi paikalliselta hedelmänmyyjältä papaijaa ja aah, makunautinto oli täydellinen. Ei ole papaijan ja mangon voittanutta!

Välineurheiluako?

Bulabog Beach

Dog & the rider

Ending the day in a good way 🙂 . Tunnin jalkahieronta rantsulla 7 erkkiä.

Toisena päivänä L:n kiteopettaja vaihtui itänaapuri-Dimaksi. Leija oli isompi ja tuuli tasaisempi ja niin L nousi jaloilleen ja kiisi leijan vetämänä rantavesissä. M kuvasi minkä kerkesi, ja tänään L pääsi tosi hyvälle jyvälle hommasta. Hauskan ja helpon näköistä hommaa kun sen osaa, mutta opettelu vaatii kyllä runsaasti aikaa, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Prot käsittelevät leijaa ja lautaa miten päin tahtovat, ja korkeat ja näyttävät taitohypyt ovat kivaa katseltavaa.

Näin se sujuu!

Jee, mä opin!

L ja leija

Helppoa kun sen osaa

M:n base camp leijarannalla

Nääkin oli siellä

L jäi vielä leijailemaan ja M lähti iltapäivällä kotia kohti, kävelin rantaa pitkin, lounastin ja pyörin kaupoilla. Illalla istuin kotirannassa katsomassa auringonlaskua, toisessa kädessä olut ja toisessa banaanipirtelö. Mietin siinä sitten, että loma on ihmisen parasta aikaa. L saapui leijailemasta ja kunnon suomalaisina löysimme tiemme naapurissa sijaitsevan japanilaisen spa:n saunatiloihin. Siellä me sitten saunottiin ihan suomalaisessa saunassa. Tuli kotoisa olo.

Sais täältä ehkä töitäkin. Kuukausipalkka n. 40-55 erkkiä, ja tipit päälle..

Koululaisia kotimatkalla

Lääkkeitä saa ihan kioskin luukulta, apu löytyy vaivaan kuin vaivaan

Paikallinen olut San Miquel

Suomi-sauna se löytyi tästäkin maailmankolkasta

Vähän lisää läträystä saunan päälle

Peruskotimme Boracayssa: Island Jewel Inn. Ei moitteita.

Seuraavana aamuna oli vuorossa eka sukelluspäivä. Siitä tulikin hyvin erikoinen. Meidät haettiin 8:lta trikella (paikallinen kolmipyöräinen sivuvaunullinen mopo) sukelluskeskukseen. Siellä kamojen vaihto ja veneeseen . Täällä homma toimi taas hieman erilailla kun muualla. Sukellustukialuksena toimii paikallinen vesikirpun näköinen banca-boat. Briiffejä ei juuri ollut muuta kuin että max syvyys on 40 metriä.. Henkilökunta kantoi kamat veneeseen. Me sukellettiin nitroxilla, mikä tietty vähän ihmetytti kun edessä oli pari syvää sukellusta, mutta ei jaksettu ruveta vääntämään kättä hapen osapaineista… Eka sukellus piti tehdä Yapak 4- nimiselle seinämälle, seinä alkaa 30 metristä ja jatkuu 70 metriin asti. Mukana oli dive masterinamme hollantilainen Belinda, hänen ranskalainen ystävänsä Juliet, sukelluskeskuksen omistaja Willy sekä itänaapuri Andre. Willyn tehtävä oli johdattaa meidät Yapak 4:lle ja toimia muutenkin ylipäällikkönä.

Kamat niskaan, takaperin kuperkeikka veteen ja alaspäin hiiohoi. Ei nähty sitten yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Ei ensimmäistäkään kalaa. Ei seinämää. Ei pohjaa. Heti alkumatkasta kävi selväksi, että Willy oli eksynyt, ja niinhän siinä kävi, että sukelluspaikkaa ei löytynyt. Hetken reilussa 30 metrissä pyörittyämme W päätti keskeyttää sukelluksen ja tultiin sitten suht reippaasti ylös. W pahoitteli kovasti ja ilmoitti, että tästä sukelluksesta ei veloiteta mitään. Mentiin veneellä kuvaukselliselle Buka-beachille pitämään taukoa, ja vähän ajan päästä uusi yritys, tällä kertaa kohteena Yapak 2. Kamat niskaan, pyörähdys veteen ja astuttiin vedenalaisen bussin kyytiin. Virtaus oli voimakas ja kiisimme eteenpäin. Nyt näimme vähän pohjaa ja muutaman kalan, mutta en edes jaksanut käynnistää uutta kameraani. Kiisimme vauhdilla ja laskeuduimme ja yhtäkkiä olimme taas 35 metrissä. Ei näkynyt mitään. Ja taas ylös. W pahoitteli todella vuolaasti ja sanoi, että näkyvyys oli kertakaikkisen surkea, ja kävi todella huono tuuri. Meitä ei varsinaisesti haitannut, sillä meillä ei ollut suuria ennakko-odotuksia. Sää oli upea, saimme merimatkan kivalla veneellä ja totesimme sukelluskamojemme olevan kunnossa, joten mikäs tässä päivää viettäessä, vaikka vetten alla ei nähty mitään. Ja ehkä juuri siksi yksi erikoisimmista ja ikimuistoisimmista sukelluspäivistä tähän saakka. Hauskaa. Sovimme tulevamme ylihuomenna kokeilemaan uudestaan.

Loppupäiväksi otimme ryöstöhintaiset aurinkopatjat rannalta ja kärvensimme nahkojamme, käytiin uimassa ja löhöiltiin.

Leirimme palmun alla

L:n water sport shirtin pahis sai meressä uuden lookin

M kävi täällä

Läträystä, osa 287

Lomavarpaat

Island Jewel Inn:n rantapyyhemuotia

Tämä on myös kummitusten suosima lomasaari. Nekin vaihtavat vapaalle ja vetävät valkoisen sijaan värikkäämpää lomakaapua ylle.

Ja sitten se tuli. Auringonlasku. Oltiin Disneyn piirretyssä. Meinasi jo tulla paha olo kun kauneus meinaa mennä yli. Ottaa silmän käteen ja katsoo:

M:n kamera laukoi tauotta otoksia. Ei oltu ainoita rannalla kuvauskojeen kanssa, rantaviiva täyttyi ihmisistä eikä tarvitse ihmetellä miksi. Illalla talsittiin rantsua pitkin kotiin ja käytiin murkinalla.

Harva se ilta on taivas täynnä ilotusta

Tämän päivän eli maanantain 11.3. pyhitimme itsemme hemmottelulle. Aamulla hoideltiin rästiasioita, käytiin vähän Täydellisellä Rannalla napsimassa fotoja ja syömässä ja klo 13 astuimme valoon. Olimme varanneet ihan hotellimme lähellä rannalla sijaitsevasta Bella Isa Spasta kornin nimisen King & Queen –paketin. Nimeen se kornius sitten jäikin. Astuimme liukuhihnalle, joka kuljetti meidät läpi hoitojen ilotulituksen. Ensin kropan kuorinta (body scrub). Sen jälkeen kokohieronta omavalinnaisella hierontaöljyllä. Hieronnan jälkeen kasvohoito. Sitten täysi jalkahoito hierontoineen ja kynsihoitoineen. Lopuksi vielä hiusten ja päänahan hemmottelua. Näihin saatiin kulumaan aikaa 4,5 tuntia. Taju lähti sen seitsemän kertaa. Hoitotädit osasivat hommansa ja tyylikäs ympäristö kruunasi kokonaisvaltaisen, kaikkia aisteja kuormittaneen euforian.

The White Sand Beach eräänä maaliskuisena aamuna 2013.

Mä silmät luon ylös taivaaseen..

Ku ei vaa voi olla hehkuttamatta, anteeks..

Bella Isa Boracayn spa-fiiliksiä

Eikä tässä vielä kaikki! Pakettiin kuului hoitojen lisäksi auringonlaskupurjehdus. Paattimme nimi oli Peace & Love ja se oli todella metka katamaraanityyppinen purjevene (te purhehtijaihmiset katsokaa kuvista, te kyllä tiedätte paremmin, ei meillä oikeasti ole mitään hajua mikä vene oli kyseessä). Se meni hurjaa vauhtia ja on kuulemma voittanut paljon purjehduskisojakin. Hieno kokemus tämäkin kiitää vetten päällä auringonlaskun aikaan. Rupeaa jo kohta itseäkin ärsyttämään kun kaikki on koko ajan niin älyttömän kaunista.

Nopsa paattimme Peace & Love

Purjehduksen jälkeen meidät käytettiin vielä Spa:ssa jalkapesulla, ja paketin viimeinen osio oli 3:n ruokalajin kynttiläillainnen rannalla Blue Mango –ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, en kehtaa tähän enää muuta sanoa. Pisteenä iin päälle saimme Spa:sta vielä lahjakassin, joka sisälsi hierontaöljyä, käsintehdyn saippuan sekä sinisen sarongin. Leijailimme hotelliin jalat hädintuskin rantahiekkaa koskettaen toipumaan tästä Ultimate Pampering –päivästämme. Hih, King & Queen –package. Todellakin.

Matka HK:sta filippiineille sujui käsikirjoituksen mukaan. Cebu Pacific Air:in lento ensin Manilaan ja sieltä Kaliboon. Kalibossa hypättiin minibussiin ja ajoimme sillä 2 tuntia Caticlaniin. Maisemat ja ohikiitävät kylät olivat mahtavia auringon laskun valaistuksessa. Caticlanista vielä paikallisella banca-veneellä lyhyt ylitys Boracayihin. Koko matkaan hotellista hotelliin meni 11 tuntia. Cebu Pacific Airin lennot olivat hauskoja, molemmilla lennoilla lentoemännät järjestivät kilpailun: ken ensin näyttää pyydetyn esineen, voittaa mahtavan CPA:n travel organizerin. Wow. Paikalliset olivat innolla mukana ja kun emot pyysivät näyttämään 8 sormea, kaikilla matkustajilla oli sormet  ylhäällä. Tän vois kopsata Finskille, sais varmaan suuren suosion.

Matkantekovälineitä:

Kalibon minikokoinen lentokenttä

Saavuimme Boracayhin juuri kun tuli pimeää, joten näkisimme vasta seuraavana aamuna, mihin olimme tulleet. Kirjauduimme majapaikkaamme Island Jewel Inniin, asetuimme taloksi ja käytiin dinnerillä yhdessä rannalla olevista tunnelmallisista pikku ravintoloista ja sitten taju kankaalle.

Nukuimme kellon ympäri. Aamupäivällä saimme itsemme liikkeelle ja kävelimme muutaman askeleen Inn:istä rannalle. Sitten näimme tämän:

Maisemat täydelliset. Ilmasto ja lämpötila täydelliset. M ei tarvitse takkia sisä- eikä ulkotiloissa! Lämpöä! Aurinkoa! Merta! Ihastelimme maisemaa ja lähdimme tutustumaan saareen. Asumme tämän White Beachin vieressä. Ranta on n 4 kilometriä pitkä, ja hiekka on todellakin valkoista puuteria. Heti rannan takana menee bulevardi, jonka varrelta löytyy kaikkea. Kymmeniä spa:ita, ulkohierontapaikkoja, sukelluskeskuksia, baareja, ravintoloita, matkamuisto- ja vaatekauppoja, majoituspalveluja ja aktiviteettimahdollisuuksia. Kaikkea. Ja paljon. Kävellessä moni tulee tyrkyttämään venettä vuokralle, snorklausretkiä, aurinkolaseja, koruja ja ties mitä. Ihan rauhassa saa olla, kun vaan jatkaa matkaa ja pudistaa päätään kohteliaasti.

Rantakatua White Sand Beachilla

Ihmiset ovat iloisia. Ja mikseivät olisi, näissä maisemissa.

Kävelimme pari kilsaa rannan vierustietä ja ihastelimme maisemia. Ensivaikutelma on se, että tämä on paratiisi ja täydellinen paikka rantalomalle. Löysimme etukäteen tsekkaamamme sukelluskeskuksen. Kävimme moikkaamassa, meidät otti ystävällisesti vastaan hollantilainen Belinda ja paikka vaikutti meille täydelliseltä. Kävelimme matkalla kymmenien sukelluskeskusten ohi, mutta olimme tyytyväisiä tämän paikan ilmapiiriin ja sovimme, että lähdetään sukeltamaan heidän kanssaan parin päivän kuluttua.

Terveisiä postikortista!

Sitten alkoi sushihammasta kolottamaan. Lähistöltä löytyi japanilainen ravintola ja saimme vatsat täyteen sushia ja tempuraa. Nam. Lähdimme kotiinpäin rantabulevardia ja matkalla pysähdyimme uimaan ja otimme nokoset pehmeillä aurinkotuoleilla. Sitten kotiin minipakkaamaan, muutamme kahdeksi  yöksi toiselle puolelle saarta parin kilsan päähän L:n leijalautaharrasteen perässä. Olisimme toki voineet vaikka kävellä Island Jewelistä saaren toiselle puolelle, mutta saimme leijalautailurannan kupeesta edullisesti majoituksen, johon kuuluu merinäköala, ja päätimme sijoittaa muutaman euron, jotta saadaan ihailla merta, ja L pääsee kätevästi leijailemaan.

Päivä 2 HK:ssa oli laiskempi kuin eka ja agendalla vain yksi pakkorasti: vierailu Pak Tai –temppelissä. Paikka, jonka löysimme vahingossa vuosi sitten, teki meihin lähtemättömän vaikutuksen, ja halusimme käydä katsomassa, onko paikassa vallinnut mystinen taika tallella.

Sää oli tänään(kin) täydellinen ja niinpä päätimme siirtyä Kowloonista HK Islandin puolelle perinteisellä Star Ferry –lautalla. Lauttamatka kestää muutaman minuutin ja maksaa kokonaiset 20 senttiä, ja majesteetilliset maisemat molemmin puolin kuuluu hintaan. Liikkuminen HK:ssa on muutenkin äärettömän kätevää ja edullista. Metroverkosto on kattava, luotettava ja siisti. Metrolipun hinta on keskustan alueella halvimmillaan 90 senttiä. Ruuhka-aikaan metroja kulkee tauotta. Myöhästyimme yhdestä metrosta, ja aloin kaivamaan kameraa laukusta, ja seuraava metro saapui laiturille varmaan 30 sekunnissa. Hupaisaa. Metrojuna on yhtenäinen päästä päähän ja voi olla pisimmillään 130 metriä. Jos on kiire, jo metrojunassa voi kävellä pitkän pätkän. Metroasemat ovat valtavia. Exitejä voi olla enimmillään useita kymmeniä, ja joka paikassa on viittoja opastamassa mistä exitistä pitää mennä ulos riippuen siitä, mihin haluaa päästä. Kävelytunnelit ovat todella siistejä, miellyttäviä ja valoisia ja maan alla ei tarvitse väistellä muuta liikennettä. Paikoin on myös rullaportaita ilman niitä portaita (mikäliehihna se suomeksi onkaan). Ja niistähän M pitää. Eteenpäin pääsee ilman ainuttakaan lihaksen liikauttamista.

Aamuinen maisema huoneesta:

Nalletkin ovat täällä Suuressa Maailmassa suuria.

Veden yli Star Ferryllä:

Hong Kong Islandin puolella liikennöivät myös hauskat kaksikerroksiset raitiovaunut. Reittiverkosto on helppo ja ratikkalippu maksaa 23 senttiä. Vaunuun mennään sisään takaovesta ja ulos etuovesta, ja maksetaan lähtiessä pudottamalla riittävä määrä kolikoita lippaaseen. Myös busseja on paljon ja verkostot kattavat. Liikkumisen infra on ihailtavan tehokasta, helppoa ja selkeää. Helsingissä eksyy helpommin.

Ratikat ovat kaksikerroksisia, ja ticket to ride maksaa 23 senttiä.

Takaisin Star Ferrylle. Leppoisan lauttamatkan jälkeen hyppäsimme ratikkaan ja matkustimme vanhasta muistista sinne, missä oletimme temppelin olevan. Muistimme hyvin, pari suunnan kysymistä ja temppeli löytyi. Se on melko pieni, mutta jotenkin lumoava. Pyörimme temppelissä ja tapasimme erään uusiseelantailaisen miehen, joka peredytti meidät rukouksen saloihin. Tuolla sytytetään suitsukkeita vaurauden jumalille, tuolta voi pyytää hyvää terveyttä, tuolta pitkää ikää. Kätevää.

Temppelin sisäänkäynti, portailla temppelin kissa-asukas

Yksi jumalista:

Mekin suitsuteltiin

Tapasimme myös temppeliä vetävän tutun herran, jonka tapasimme viimeksikin. Kovasti koitettiin jutella taas niitä näitä vaikka hieman kielimuuria oli. Kun kerroimme olevamme häämatkalla, hän halusi antaa meille lahjan, L sai hienon lohikäärmeamuletin ja minulle hän ojensi kauniit vihreät jadehelmet. Halusimme antaa jotakin vastalahjaksi mutta hän kieltäytyi visusti. Kiitimme kauniisti, kiertelimme vielä temppelissä ja nautimme tunnelmasta. Jep, lumo oli tallella. Jos ja kun vielä HK:n tullaan, on temppeli aina vierailulistalla. Tunnustettava on, että meillä ei ole mitään hajua, mitä uskontoa temppelissä harjoitetaan, mutta tarinat ja legendat ovat kiehtovia.

Fiiliksiä temppelistä:

Temppelin vetäjä Simon Lo, jonka käyntikortissa tittelinä on Chinese Fortune Teller.

Jatkoimme maleksimispäiväämme. Pyörimme markkinakadulla ja pidimme picnictauon ison urheilukentän laidalla, jossa oli paljon eläkeläispappoja aikaa tappamassa. Sovittiin hyvin joukkoon. Siitä Star Ferryllä kotiin Tsim Sha Tsuin puolelle ihailemaan auringonlaskua ja käytiin hotellin ilmaisantimilla. Päivän lopuksi vielä ihana tunnin jalkahieronta.

Töihin tiedoksi: Jos on Recallin laatikoita hukassa, Hong Kongin pääpostin aulassa pyöri pari eksyneen näköistä lootaa..

Markkinahumua HK:n malliin

Hepan- ja muiden otusten lihaa myydään ihan Manskun levyisen kylänraitin vieressä. Terkkuja vaan sinne terveysviranomaisille, että ehkä vois chillata vähän.

L haukkasi palan omenaa.

Jasmiiniteeostoksilla

M löysi mielenkiintoiset opukset, ohjeita sadan vuoden takaa. Näitä nyt sitten opiskelemme innolla.

Päivän päätteeksi jalkahierontaa Top Comfortissa. Ja oli kyllä tosi TOP!

Iltafiilistelyä vikana HK-iltana

Ilmojen puolesta HK näytti parhaat puolensa. Joka päivä oli kirkas, aurinkoinen sää ja lämpötila yli 20. Kävi tuuri. Seuraavana aamuna muuttopäivä Filippiineille Boracayhin, ehdittiin torkahtaa pari tuntia.

Hei hei Hong Kong, nähdään taas!

Hong Kongista (aka M:n kielellä Hirveen Kiva) tuli yksi mun lempparikaupungeista, kun vuosi sitten käytiin täällä ekaa kertaa. Nautin, kun ympärillä on pilvin pimein ihmisiä ja vilinää ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä.

Ehtana city-immeisenä mua ei kovin helposti eksytetä näissä suurkaupungeissa. Pään sisäinen kompassi toimii paremmin kuin hyvin ja L on tyytyväinen, kun ei tarvitse säätää ja huolehtia suunnistamisesta.  Karttaakaan ei ole pahemmin tarvinnut vilkuilla ja L ihmettelee, miten kykenen muistamaan kadunkulmat jos niistä on kerran kuljettu ohi. Mutta auta armias jos mut lyödään keskelle haja-asutusseutuja (tai vielä pahempaa: keskelle luontoa), niin ei mitään toivoa löytää perille..

Kaksi vuorokautta HK:ssa on hujahtanut, ja ollaan ehditty tehdä ja nähdä vaikka mitä. Alla kuvia, jotka kertovat  enemmän kuin. Varoituksena etukäteen: olen hulluna pilvenpiirtäjiin.. Mutta pakko kertoa hotellista. Wow. Olimme vaikuttuneita. Osasin kyllä varaajana odottaa paljon ekalta hanimuun-hotlalta, mutta en ihan näin paljoa… Hotellimme on Panorama Kowloonissa Tsim Sha Tsuin alueella. Hotellissa on 39 kerrosta. Meidän huone on 3701, joka on korkeimmassa asuinkerroksessa. Saimme kulmahuoneen joka on suurempi kuin muut saman luokan huoneet. Ikkunat on kahteen suuntaan lattiasta kattoon ja näköala on huikea. Meillä muutaman ylimmän kerroksen asukeilla on oma luotihissi yläkerroksiin, joten hissejä ei tarvitse odotella. Huonehinta oli tyyriinpuoleinen, mutta kohtuullinen ottaen huomioon, että se sisältää mm. ensiluokkaisen aamiaisen the View:lla, netin, minibaarin sisällön, junalipun lentoasemalle, ruoka- ja juomatarjoilun iltasella jne jne.

Ekana iltana näköalamme nähneenä muutimme suunnitelmia ja päätimme telkeytyä huoneeseen loppuillaksi. Ovelta kuului koputus ja sisään kannettiin pullo punkkua ja suklaata, ja olo oli kuninkaallinen. Siinä sitten aseteltiin sohva ikkunan eteen ja mutustettiin eväitä tuijotellen epäuskoisina ja mykistyineinä Hong Kongin siluettia. HK:ssa on molemmin puol jokke jokailtainen valoshow, ja sitä ihailimme omasta huoneesta. Äsken oltiin kotona ja nyt ihailemassa upeaa Suuren Maailman maisemaa. Pienet lentokoneille, jei!!

Maanantai-aamuna herättiin ajoissa. HK:n aika on +6 tuntia kotoaikaan. Ei ollut jetlagia. Päivän ohjelma sisälsi käynnin the Peakillä (korkea näköalakukkula), josta on upeat maisemat yli Hong Kongin. Teimme myös kävelyretken Peakin ympärillä, ja reitillä tuli esiin toinen toistaan upeampia näköaloja. Peakin jälkeen mentiin Hong Kong Parkiin (sopivan pieni pala luontoa M:lle cityn keskellä), ja illalla olin järjestänyt L:lle yllätyksen (Saryn ystävällisellä avustuksella, kiitos Sary!): L pääsi taekwondotunnille, jossa L potki menemään hiki päässä ja onnellisena. Treenien jälkeen oli sopivaa vielä päivän päätteeksi käydä Bruce Leen patsaalla Avenue of Starsilla. Siellä me kuvattiin Brucea ja lyhyet kiinalaiset halusivat kuvauttaa itseään L:n kanssa. L oli melkein Brucea suositumpi :).

Let the pics tell the story:

Da room with da view:

Ja toinen ikkuna toiseen suuntaan:

Ja sama ehtoolla laservaloshown aikaan:

Retkipäivä the Peakille (wauuuuu!!):

Sanoinko jo, että tykkään pilvenpiirtäjistä..?

Pömpeli, jonka katolta ihaillaan maisemia:

Muista viedä koirasi koiran vessaan.. (siis what? minne???)

No tänne:

Epämääräinen paketti kävelyreitin keskellä. Onneksi poliisilla näytti olevan homma hanskassa.

Hong Kong Park (nature as M likes it):

Kyseessä ihan selkeesti töyhtöhyypikäslajeja:

Three amigos:

Pilvenpiirtäjistä riehaantuva outo turisti matalan rakennuskannan Suomesta:

View alhaalta ylös:

Niin kaunista, niin kaunista. Kun taivutat pääsi ylös, näät taivaan sijaan tämän.

Jotkut halailee puita, toiset jotain muita:

Hikiset mutta onnelliset taekwondokat treenin jälkeen:

Kovista kovin kungfu-miäs, se on Bruce itte

M Avenue of Starsilla. M happy.

Hypätkäämme ajassa hieman taaksepäin. Tarkemmin sanottuna perjantaihin 1.3.13. Tällöin sanoimme toisillensa ”tahdon”, ja kas, niin meistä tuli aviopari.

Ei stressiä, ei kiirettä eikä hermoilua, vaan ihana päivä rakkaan kanssa. Päivän järjestelyt sujuivat kuin tanssi. Aamu alkoi kotona sampanjalla, jonka jälkeen kävin meikissä ja kampaajalla. Iltapäivällä maistraattiin, jossa tahdoimme ihan kahdestaan, ja vihkijän lisäksi  läsnä oli kaksi todistajaa maistraatin puolesta. Uunituoreena avioparina siirryimme ensin valokuvastudioon ja sitten häädinnerille.

Vaikka toisaalta kaipasimme läheisiämme ja ystäviämme, päivä oli meidän näköisemme ja nautimme joka hetkestä ihan vaan kahdestaan ilman kiirettä. Illallisen jälkeen oli aika lähteä kotiin hääyön viettoon. Seuraavana (hyvin aikaisena) aamuna hääpäivän kiireettömyys oli tiessään ja meitä odotti The Urakka: pakkaus 5 viikon matkalle ja koti kuntoon. Vaikka oli koko päivä aikaa, niin kiire tuli. Koneeseen kuitenkin ehdittiin, ja nyt ollaan jo Hong Kongissa, josta kertomus jatkuu tämän newsflashin jälkeen.Reissusta tulikin siis häämatka :).

Pari vuorokautta ennen lähtöä aikaulottuvuus vääristyi. Tunnit katosivat käsittämätöntä vauhtia. Oli aika paljon tekemistä…

Saatiin kuitenkin pakattua laukut turvoksiin, ja lähdettiin kohti lentokenttää. Ilmojen valtiaat heittäytyivät hauskoiksi ja päättivät nakata niskaamme lähtömme kunniaksi talven ehkäpä komeimman lumimyräkän. M:n iskän suosiollisella avustuksella päästiin kentälle sekä turvallisesti että ajoissa. Tällä hetkellä istumme Finnairin kyydissä ja kello vetelee 3 am. Ei väsytä. Vieressämme istunut mukava pariskunta halusi tarjota meille jälkiruokajuomat, ja myös Finnair halusi tarjota sampanjaa, ja sehän meille sopi. Hong Kong here we come!

Tänään se alkoi, kauan odotettu loma! Istun kotisohvassa, katson kelloa ja tajuan, että 48 tunnin päästä kaiken pitää olla valmiina lähtöön: laukut pakattuna, koti siistinä ja mieli avoinna. Mitään näistä ei ole vielä, mutta 48 tunnissa ehtii paljon, toivottavasti..

Olen meidän perheen detalji-ihminen. Rakastan matkojen suunnittelua. Tätä retkeä aloimme suunnittelemaan joulukuun puolivälissä. Ihan Iisakinkirkkoa tästä ei siis tule, kun koko pakettia alettiin kasaamaan vasta 2,5 kk ennen lähtöä. Suuntana on jälleen Aasia, niinkuin usein aiemminkin, mutta uusina maina Filippiinit ja Malesia.

Starttaamme tälle 5-viikkoiselle la 2.3. ja porttimme Aasiaan on Hong Kong. Sieltä Filippiineille ensin Boracayn supersuositulle turistisaarelle, josta jatko Filippiinien paratiisisaareksi kuvattuun Malapascuaan. Filippiineiltä vielä Malesian puoleisen Borneon kyljessä nököttävälle Mabulin saarelle, josta Borneon mantereelle Kota Kinabaluun, ja sieltä sitten Hong Kongin kautta takaisin Helsinkiin.

Reitti ja siirtymäaikataulut on tarkasti suunniteltu ja varattu, ja nähtäväksi jää, miten hyvin todellisuus vastaa plänejä. Esimakua tulevasta tarjoili viime sunnuntaina Cebu Paficic Air, joka päätti mennä muuttamaan yhtä kriittisimmistä lennoistamme. Tuo muutos aiheutti sitten hauskan dominoefektin, ärräpäitä, päänvaivaa ja internetin kuormitusta, mutta muutaman tunnin uurastuksen, hotellien kontaktoinnin ja jatkolentojen muutosten jälkeen saimme kyhäelmän taas kasaan. Hohhoijaa.

Matkan suunniteluun on käytetty kiitettävästi istumalihaksia ja tunteja. Hallelujaa internet, se mahdollistaa tällaisten pienten matkatoimistojen kuten Minnin Matkojen toiminnan. Ja matkan suunnittelu on M:lle puolet huvista.

Ja kohta taas mennään!