Nukuttiin suht pitkään ekana Kota Kinabalu-aamuna. Aurinko paistoi eilisen sadeillan jälkeen. M kävi aamukylvyssä, haukattiin vähän aamupalaa alakerran kuppilassa ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. Saatiin vinkki vieressä sijaitsevasta näkötornista, josta näkee kaupungin yli. Sinne siis. Kavuttiin reilu 300 porrasta ja maisemat ja keli olivat taas kohdillaan. Sitten lampsittiin kaupungilla, käytiin mm. Jesselton Pointin satamassa, josta lähtee veneitä pitkin päivää lähistöllä oleville saarille. Kaupungissa on myös monta valtavaa,  modernia ja ihanasti ilmastoitua ostoskeskusta, ja maleksittiin sellaisessa ja ostettiin jotain pientä. Illalla katseltiin auringonlasku ja käytiin hotellilla freesautumassa. Koitettiin saada Marcoa ja Esteriä kiinni, kun oli tarkoitus mennä yhdessä illalliselle, mutta kun viimein tavoitimme heidät, oli kello aika paljon ja he asuivat kaupungin toisella laidalla lentokentän vierellä, joten päätimme jättää treffit tällä erää. Varmasti tavataan kuitenkin jossakin, sen verran mukava pariskunta oli kyseessä, että heitä voisi mennä moikkaamaan vaikkapa sinne heidän tulevaan sukelluskeskukseensa. Tai Italiaan.

Los maisemat näköalatornista:

M & L Kota Kinabalussa

Hotellimme Sixty3 kuvassa etualalla. Hyvä japanilainen Nishiki-ravintola näkyy rakennuksen kulmassa. Se on melkein suoraan huoneemme alapuolella.

Auringonlaskuja KK style

Taivaanrannan maalari oli tänään erityisen onnistunut

Kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa kelpo illallisen, jonka jälkeen suunnistimme yömarkkinoille. Kyseessä on valtava paikka, joka on täynnä ravintoloita, joista saa lähinnä tuoretta seafoodia. Olimme juuri syöneet, joten päädyimme katselemaan herkkuja, tosin ostettiin yksi kookospähkinä juomaksi. Pähkinän sisällä oleva neste on hyvää, vaikka muutoin kookos onkin kaikissa muodoissaan M:n inhokkiravintoaine numero 1. Kaupungilla lampsimisen jälkeen löysimme kivan hierontapaikan. Molemmille hierontaa ja M:lle vielä pedikyyri. Ihanaa kun näitä palveluja saa yli puolenyön, jonottamatta ja sopuhintaan. Voikun meilläkin saisi. Puolipyörryksissä rentouttavista hoidoista lampsimme omaan keitaaseemme yöpuulle.

Johan nyt on yömarkkinat

Kookospoijjaat

Me ja kookos

KK:n tunnettu miekkakalapatsas, näkyy vaan vähän huonosti näin yösydännä

Kalalla voi myös ratsastaa

Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa. Kyseessä oli viimenen lomapäivämme, huomenna alkaa matka kohti kotia. Siksi olimmekin päättäneet viettää vielä yhden päivän auringossa, merellä ja rannalla. Kävelimme Jesselton Pointille, josta otimme laivan kohti lähisaaria. Retkipäiväksi on valittavana 3 saarta, joista me valitsimme suositusten perusteella Sapin saaren. Tosin päivän aikana voi käydä vaikka kaikilla 3 saarella, mutta me halusimme ottaa viimeisen päivän iisisti ja matkasimme vain Sapille. Venematka kesti noin vartin. Sapi oli kiva pieni saari, jossa oli kaunis hiekkaranta. Saarella oli myös valtavan kokoisia liskoja, joita ihastelimme ja kuvasimme. Otimme aurinkoa ja lilluimme lämpimässä vedessä (kuin) viimeistä päivää ja koitin tallentaa päähäni sen onnellisen tunteen kun ei palella. Rakensimme myös hienon hiekkalinnan. Kun olimme uimassa, muutama poika meinasi rikkoa linnamme, mutta ärähdimme sen verran pahasti, että yritykseksi jäi. M vielä sihisi muutamat uhkaukset ilkeyksissään pojille, jotka ehkä vähän säikähtivät. Syytä olikin. No, vähän ajan kuluttua he tulivat kuitenkin kohteliaasti kysymään, josko saisivat tulla leikkimään kanssamme linnan luo ja annoimme luvan. Sopu oli solmittu. Rakensimme linnaa vielä vähän aikaa yhdessä, ja sitten luovutimme sen pojille.

Sapin rantaa

Vähän kuin kotona. Älä tee sitä, älä tee tätä ja varo tuota.

Kiva rantsu viettää vikaa lomapäivää

Tässä olis hyvä toimiston paikka, enää työpöytä ja tietokone puuttuu

M ja hongkongilaiset pikkupojat sovun solmimisen jälkeen, kun L ja M olivat ensin läksyttäneet poikia, jotka meinasivat tuhota meidän luomuksen.

Bananaboat kyytiin ja menoksi

Lähdimme kolmen veneellä takaisin kohti Kota Kinabalua. Kävimme vielä kaupoilla tutussa kauppakeskuksessa. Samassa kompleksissa sijaitsee myös elokuvateatteri. Kävimme katsomassa mitä on tarjolla, ja päädyimme ostamaan illaksi liput Ip-Man –elokuvaan. Ip-man on hongkongilainen erään kung fu –lajin kehittäjä, joka tuli tunnetuksi Bruce Leen opettajana. Kung fu:ta siis, sehän sopii.

Iso ja moderni kauppakeskus Suria Sabah, jossa tuli pyörittyä useaan otteeseen

Kauppoja oli joka lähtöön ja tutut ketjut edustettuina. Maisema kaupan ikkunasta oli komia.

Käytiin hotellilla siistiytymässä ja kylpemässä rantapäivän jälkeen. Sitten käytiin murkinoimassa viimeinen illallinen tutussa ja erinomaisessa Nishiki-ravintolassa, jonka jälkeen mentiin eiliseen hierontapaikkaan. Hieronnan jälkeen mentiin leffaan. Sali ja hommat oli ihan kuin Suomessakin, aulassa popcorn- ja limupiste. Kaksi leffalippua maksoi 16 ringgitiä, eli 2 euroa per lärvi. Ei ole leffatkaan hinnalla pilattu. Useammin kuin kerran pistettiin merkille, että täällä yksi ringit on sama kuin yksi euro meillä. Illallinen oluineen ja monine ruokalajeineen maksoin reilun satasen, niinkuin meilläkin maksaisi. Satanen euroina tosin on noin 25 euroa.  Lähileipomosta sai 7 minidonitsia yhdellä ringitillä eli 25 sentillä. Tee maksoi kahvilassa 1 ringitin. Edukasta oli.

L herkullista ja edukasta japanilaista ruokaa tarjoavassa Nishiki-ravintolassa

ja M samassa paikassa

Leffa oli hauska ja hyvä. Siinä katsellessa tuli sellainen outo tunne, että ihan kuin olisi kotona. Kun tekee asioita, joita kotonakin voi tehdä, tulee tosi kotoisa fiilis. Kun leffa loppui ja lähdettiin salista, oli voimakkaasti sellainen olo, kun talsisi Kampin Tennarissa ja että tässä sitä ollaan menossa kotia kohti. Hassua. Leffasta käveltiin hotlaan, ja oltiin melko poikki ja painuttiin suoraan nukkumaan. Huomenna on taas pakkausaamu, ja matka kohti kotia alkaa. Outo olo iski, tässäkö tää nyt jo oli?

Seuraavana aamuna heräys ja kamat kassiin. L haki aamupalaa alakerran leipomosta, ja 10 aikaan oli aika luovuttaa huone ja lähteä. Hypättiin taksiin ja ajettiin kentälle. Lentokenttä on onneksi lähellä kaupunkia, sinne on vain noin vartin ajomatka. Meillä oli lento Malaysian Airlinesilla Hong Kongiin. Lento kesti noin 2,5 tuntia.

Hong Kongin kentällä olisi edessä  pitkä, reilun 10 tunnin odotus. Löydettiin kiva hedelmäravintola, ja parkkeerattiin sinne. Hong Kongin kentällä on erinomainen nopea internet-yhteys. Kaivettiin koneet esiin ja humps, yhtäkkiä 7 tuntia oli sujahtanut koneen äärellä. L editoi sukellusvideoita ja M nakutteli vikoja blogiposteja. Ei tuntunut odotus missään. Tuossa ajassa olisi ehtinyt kaupunkiinkin, mutta ei jaksettu lähteä. Haukattiin Mäkkärissä illallinen ja mentiin viemään laukut Finskin baggage dropiin. Tiskillä oli iso lauma kiinalaisia ja jälleen tv-kamerat mikrofoneineen. Kyseltiin, että mikäs juttu tää on, ja kyseessä oli kristillisen koulun noin 100-henkinen jousisoitto-orkesteri, joka oli tulossa konsertoimaan Suomeen. Eka keikka olisi heti seuraavana päivänä Tuomiokirkossa. Reippaita poikia, ollaan Helsingissä noin 7 aikaan aamulla ja 6:n tunnin päästä pitää olla valmiina soittamaan konsertti.

Honkkarin lentokentällä mäkkäri-illallinen

Ja taasko ne haluaa haastetella meitä..? No ei sentään tällä kertaa. Kyseessä on noin 100 hengen orkesterin vierailu Suomeen.

Hong Kongin lentokenttä on kohtalaisen iso. Terminaaleja on tällä hetkellä kaksi ja lähtöportteja varmaan ziljuuna.

Lento lähti yöllä puoli 1 maissa. Se sujui hyvin, vaikka alkumatkasta oli vähän turbulenssia ja jouduttiin odottelemaan juomaa ja ruokaa. Lento kesti voimakkaan vastatuulen takia hieman pidempään kuin piti  eli noin 11 tuntia, ja kone laskeutui Helsinki-Vantaalle vähän ennen 7:ää aamulla, juuri auringon nousun aikaan. Iski pienoismasennus kun näin lumen maassa, mutta tähän se on taas totuttava, ei kai muu auta. Fakta vaan on se, että mua ei ole luotu näin pohjoisiin olosuhteisiin. No talvi menettelee kun ei pistä nokkaansa ulos yhtään enempää kuin on pakko ja lämmittää saunan joka ilta..

Touchdown Helsinkiin!

Hypättiin Airport-taxiin ja saatiin yksityiskyyti kotiin. Ja humps, yhtäkkiä oltiin kotiovella, siinä mistä matka viisi viikkoa sitten alkoi. Sinne se hurahti. Oli upea reissu alusta loppuun. Mitään kupruja, suurempia kommelluksia tai hankaluuksia ei ollut (L:n leijaepisodia ja pientä flunssaa lukuunottamatta). Kaikki reissuaikataulut piti, kamat kulki mukana, missään vaiheessa emme tunteneet oloamme turvattomaksi ja pysyimme terveinä, vaikkei joka kohdassa oltukaan jynssäämässä käsiämme emmekä välttäneet mitään ruokia tai juomia. Tavattiin mahtavia ihmisiä eri maailmankolkista ja tuli sellainen olo, että kyllä tää maailma on kuitenkin suht koht hyvissä käsissä. Nähtiin ja koettiin kaikenlaista hienoa ja hauskaa, ja saatiin roppakaupalla muistoja, joita passaa sitten jälkikäteen muistella. Tällaisen reissun jälkeen voi hyvillä mielin palata taas kotiin.

M:n tapa matkustaa on suunnitella ja valmistella reissut huolella. Se tarkoittaa sitä, että M istuu iltapuhteena nenä kiinni netissä kymmeniä tunteja ja tutkii huolella paikkoja, asumuksia ja hintatasoja. Se ei tunnu raskaalta, sillä reissujen suunnittelu on M:n rakkain harrastus. Etukäteissuunnittelulla vältämme perillä sen stressin, että pitää löytää netti ja miettiä seuraava määränpää ja keino miten sinne pääsee. Samalla tiedämme, millaiset asumukset perillä on, millaisella paikalla ne sijaitsevat ja myös matkan kokonaisbudjetti on helpompi suunnitella etukäteen, kun lennot ja asumukset on varattu. Usein molemmat saa myös huomattavasti edullisemmin varaamalla etukäteen kuin paikan päällä. Tapasimme matkalaisia, joilla ei ollut suunnitelmia ja heidän oli välillä vaikeaa löytää ja saada tarvittavia lentoja, jos yleensä löysivät toimivaa nettiä ja myös vapaiden asumusten löytämisen kanssa oli ongelmia, ja usein he joutuivat maksamaan rääkyvistä röttelöistä kovan hinnan verrattuna meidän hyvätasoisiin kämppiin, jotka oli varattu etukäteen hyvillä alennuksilla. Tällä reissulla myös Sipadanille pääsyn avain oli se, että sukellukset oli varattu etukäteen. Tällaiset asiat selviävät, kun niistä ottaa vähän selvää etukäteen. Myös mahdollinen säätila ja sadekaudet ym. kannattaa tarkistaa ennen varaamisia.

Kotona taas. 34 päivää, 3 valtiota, 11 lentoa, 9 hotellihuonetta, 34 sukellusta ja suuri määrä saaria ja rantoja myöhemmin. Pari päivää on aikaa vetää henkeä ennen työviikon ja normaaliarjen alkamista. Kannatti avata kotiovi ja lähteä. Ja tietenkin iloinen ekstramauste tällä reissulla meille oli se, että kyseessä oli häämatka. Sitten tuli ihana yllätys: muutama tunti kotiinpaluusta ovisummeri soi ja lähetti toi kukkalähetyksen; rakkaat ystävämme Kanadasta lähettivät meille komean kukkakimpun  ja suklaarasian naimisiinmenon ja matkalta paluun kunniaksi ja toivottivat meidät tervetulleeksi kotiin. Lisäksi M:n iskä oli käynyt kaupassa ja täyttänyt meidän jääkaapin, joten ei tarvitse heti lähteä kauppaan. Ei enää masentanut vaan tuli onnellinen ja kiitollinen olo.

Kotona taas :). Kiitos Tuisalle & co:lle kukista ja suklaasta ja iskälle kaupassa käymisestä. Oli mukavaa ja helppoa tulla kotiin.

Minninmatkat hiljenee toistaiseksi ja kiittää kaikkia lukijoita. Postaan tänne vielä jossain vaiheessa L:n editoiman Mabulin videon, ja mahdollisesti koko reissusta tehdyn lyhyen videokoosteen.

Kun seuraavan kerran on taas reissu edessä (mikä on toivottavasti lähitulevaisuudessa), tänne saattaa ilmestyä lisää reissutarinoita. Siihen asti täytyy tyytyä reissujen suunnitteluun ja tulevien kohteiden keksimiseen ja tutkiskeluun.

Morjensta vaan ja ollaan yhteyksissä!

Seuraavaksi oli tarkoitus pitää välipäivä sukeltamisesta. L piti, M ei. L:ltä jäi käyttämättä yksi sukelluspäivä flunssan takia, ja M päätti omia sen. Kun kotimatka alkaa pikkuhiljaa lähestyä, tulee sellainen olo, että se on suklattava nyt kun se on mahdollista. Ai ahne vai… no en oo.. Ekana kohteena oli Manta Point. Se oli kuin autio kaupunki, paljon kauniita koralleja, mutta ketään ei kotona. Oli tosi autio paikka, ei nähty juuri yhtään kaloja. Toisella suklulla sain taas itse päättää paikan ja toivoin vielä Awasia. Sinne siis, ja siellä oli taas kaikkea hauskaa. Nähtiin mm. 3 cuttle fishiä pitämässä kivaa keskenään. Oli aika show. Myös mm. tutut frogfishit, merihevonen ja jättikilpikonnat olivat kotona. Kävin vilkuttelemassa niille heipat, tämä päivä on viimeinen paikallissukelluspäivä. Oli taas hyvä pitkä sukellus.

Scuba Junkien rantaa ja laituri

Nää kävi Manta Pointissa sukeltamassa

M ja Ester

3 seepiaa eli cuttle fishiä. Jotain ketkua näillä oli meneillään, eivät piitanneet meistä sukeltajista

Hei hei merihevonen

Kolmas sukellus olikin jännä ja omistettu uuden oppimiselle. Olin nähnyt pari päivää aiemmin italialaisella kouluttajapariskunnalla Marcolla ja Esterillä omituisen näköiset maskit ja kyselin niistä. He esittelivät kokokasvomaskejaan mielellään. Niissä on sekä maski että regulaattori integroituna, ja maskissa voi hengittää myös nenän kautta. Samoin myös suu on vapaana, ja jos maskeihin on asennettu kommunikointipalikka, voi veden alla jutustella kaverin kanssa. Ihailin maskeja äimänä kun en ollut ennen nähnyt moisia, ja Ester sanoi, että saan kokeilla joku päivä jos haluan. No haluan! Kolmas sukellus oli siis laiturilta ja kokokasvomaskin kanssa.

Ensin Ester piti vähän teorialuentoa siitä miten maski toimii. Sitten irrotettiin mun regusta oma suukappale ja liitettiin piuha maskin integroituun reguun. Sitten vaan kamat niskaan ja härveli päähän. Se tuntui vähän painavalta, mutta maskin pitää istua tiiviisti kasvojen ympäri, ettei se vuoda. Sitten lähdettiin sukeltamaan. Oli tosi metka tunne, kun nenä ja kasvot olivat ”vapaina”. Tehtiin pieni kierros kotilaiturin ympärillä, siinäkin on vaikka mitä elämää. Taas oli konnia pilvin pimein, samoin nähtiin mm. hummeri, erakkorapu, merietanoita, leijonakaloja ja ties mitä. Kun kerran suu oli vapaana, höpöttelin myös itsekseni. Ajattelin, että tällaisella voisi olla tosi hauskaa sukeltaa ja samalla jutella vaikka L:n kanssa. Tosin se varmaan jossain vaiheessa sulkisi kommunikointinappulan, kun M koko ajan huutelisi että tuu kattoon mitä täällä on… Oli hauska kokemus päästä kokeilemaan maskia. Lystistä ei edes tarvinnut maksaa mitään, Ester antoi hyvää hyvyyttään ilmaisen oppitunnin ja kokeilun,  suurkiitokset hänelle hienosta kokemuksesta.

Ensin teoriaa,

sitten kamat päälle ja poseerausta

Mrs. Darth Waderit

Sitten veteen,

ja uppeluksiin. Hyvin meni, hauskaa oli.

Marco ja L vartoilivat pinnalla

Siinä ne sitten oli, vikat Mabulin suklut. Mabulin sukellusten parhaimmistosta L tekee komean lyhyen videon, joka löytyy pian Vimeosta, laitan linkin blogiin kun video on viimeistelty. Matkamme suklu-urakan päätämme huomenna komiasti, menemme vielä toisen kerran Sipadanille.

Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys, 04:30. Ulkona oli upea auringonnousu, käytiin räpsimässä kuvia. Sitten kampsut vikaa kertaa kassiin, pika-aamupala ja hyppäys veneeseen. Sukluoppaina oli jälleen Fabia kuten edellisenäkin Sipadan-päivänä, sekä Stuart. Oli hieno päivä. 4 toinen toistaan hienompaa sukellusta. Käytiin osittain samoissa paikoissa kuin viimeksikin, mutta sukellukset olivat silti hyvin erilaisia. Nyt kilpikonnia oli hieman vähemmän (tosin vähemmän tarkoittaa silti naurettavan runsasta lukumäärää) ja haita enemmän. Samoin bumphead parrot fishit olivat muualla, mutta muutoin oli tarjolla samaa ilotulitusta kuin edelliskerrallakin. On se vaan hieno paikka, ja käymisen arvoinen kaikille sukeltajille ja snorklaajille. Tauot ja ruokailut taas saarella, ja pyrittiin nauttimaan tällä erää viimeisistä sukelluksista koko rahan edestä. L teki hienon 3 minuutin videokoosteen Sipadanin parhaista paloista, ja video on katsottavissa täältä: http://vimeo.com/63419864

Auringonnousu Mabulissa

Matkalla Sipadanille

Nää halus kans mukaan

Veteen vaan

kilppareita katsomaan

Haikalan poseeraus

Underwater M+L

Vilkutus kaverille. Nähdään taas, joku päivä

Siinä se sitten oli.

Turistit ovat tavoilleen uskollisia ja hypähtelevät tauolla Sipadanin saarella.

Sitten päivä oli ohi, livuttiin takaisin laituriin ja viettämään vikaa iltaa. Vietettiin vielä laatuaikaa meidän terassilla pyörineiden koirien ja kissojen kanssa, parhaimmillaan meillä on ollut 3 koiraa ja 2 kissaa samaan aikaan kylässä. Terassin pielessä on hana, jossa voi huuhdella jalat, ja aina koirien tullessa avasimme hanat, että koirat saavat juodakseen ja ne rohmusivatkin tuoretta vettä aina innolla. Yksi kissa päästettiin välillä sisään ja se suunnisti aina sisään ja joi lätäköstä, joka oli jäänyt lattialle suihkun jäljiltä. Todella hyväkäytöksisiä otuksia, ja koirat oliat ekstaasissa kun niitä rapsuteltiin. Välillä tuli vähän kinaa siitä, ketä milloinkin pitää rapsutella. Ihania otuksia.

L ja karvakamu. Ne tuli aina terassille meitä moikkaamaan.

M ja toisessa kädessä kissa, toisessa koira. Suht koht sovussa elelivät. Ihan niinku mekin 🙂

Illalla seurusteltiin vielä hetken Marcon, Esterin ja tapaamamme brittipariskunnan Simonan ja Damonin kanssa. He olivat tulleet saarelle pari iltaa sitten, törmäsimme heihin Sipadan Water Villagessa ja he olivat ilman majoitusta. Kerroimme Scuba Junkiesta ja he lähtivät illalla mukaamme SJ:lle kysymään josko olisi tilaa, ja olihan heillä. Marcolla ja Esterillä oli meille myös uutisia: heidän piti jatkaa vielä hommia Mabulissa, mutta he olivat saaneet tarjouksen Balin lähellä sijaitsevan saaren sukelluskeskuksesta, ja olivat tehneet pikapäätöksen lähteä sinne, ja he lähtisivät jo huomenna. Tarkoitus on, että he saavat sukelluskeskuksen vetämisen vastuulleen jossain vaiheessa. Matkallaan Balille he viipyisivät Kota Kinabalussa (jonne mekin olemme huomenna lähdössä) muutaman päivän, ja sovittiin, että treffattaisiin siellä. Olipas hauska sattuma.

Seuraavana aamuna edessä oli pakkausurakka. Se sujui onneksi jo rutiinilla, ja saatiin kampsut kasaan. M kävi vielä kävelemässä lähikylässä ja ihailemassa SJ:n maisemia, ja klo 11:30 oltiin laiturilla kampsuinemme. Aziz, Ted ja muut kumppanit palasivat juuri sopivasti sukelluksilta ja päästiin vielä hyvästelemään heidätkin. Ja tietenkin M:n alahuuli alkoi taas väpättää ja silmistä tuli vettä. Voi peeveli, en sitten tästäkään lähdöstä selvinnyt ilman parkua, vaikka niin reippaasti yritin. Äh. Nää lähdön hetket on aina vaikeita. Sovittiin pysyvämme yhteyksissä ja sinne ne jäi kaikki laiturille vilkuttamaan, kun paattimme irtosi laiturista. Heihei Mabul, tännekin varmaan palaamme toivottavasti vielä joskus.

Pakkaaminen on tylsää puuhaa, varsinkin kun kamaa on aina liikaa mukana..

Asioilla on aina kaksi puolta.. Vähän tuli väriä hipiään.

L, A ja M vikassa potretissa lähtövalmiina

Scuba Junkien laituri taakse jää

Pikavenematka Sempornaan kesti kolmisen varttia. Scuba Junkien toimistolla päästiin vielä rapsuttamaan Ewok-koira, ja sitten minibussiin kohti Tawauta. Air Asialta oli eilen tullut ilmoitus, että kone lähteekin kahta tuntia aiemmin kuin piti, ja oli vähän hoppu. Kuskimme ajoi onneksi aika reippaasti, ja olimme kentällä sopivasti n. 3 varttia ennen koneen lähtöä ja päästiin kyytiin. Lentomatka Tawausta Kota Kinabaluun kesti vajaan tunnin. Se on sellainen ylös ja samantien alas –lento. Kota Kinabalun kentältä otimme taksin kohti keskustaa ja Hotel Sixty3:tä. Matkalla nähtiin kaamea rääkyvä röttelö, jonka ällöttävyyden  jäljiltä on vielä pienet traumat sielussa. Kun päästiin hienoon hotelliin ja saimme Executive Deluxe –huoneemme, traumat sulivat pois. Ah, tällainen se hotellin ja huoneen pitää olla. Huone oli iso, n. 52 neliötä ja siellä oli kiva flat screen –telkku, sohvaryhmä, valtava sänky ja kirjoituspöytä. Ja kylppärissä erillinen wc-huone, lavuaarihuone ja sitten se helmi: ihana märkätila, jossa oli sekä poreamme, että katossa integroitu sadevesisuihku. Sen lisäksi oli vielä käsisuihku, jossa oli 7 erilaista suutinta. Vaikka ei enää päästy sukeltamaan, niin kunnon läträysbileet saatiin joka päivä aikaiseksi omassa kylppärissä.

M löysi marenkia ja kas, suu oli taas messingillä

Meidän huone Sixty3:ssä. Balsamia rääkyvän röttelön aiheuttamille haavoille.

Huoneen koko 52 neliöö. Täällä vois asua vaikka pidempäänkin.

Kylppärikin oli iso

ja varustettu sadevesisuihkulla ja reilun kokoisella poreammeella. Ilo irti vikoista lomapäivistä. Kylpynne on valmis, sir.

Saapumisiltana olikin sopivasti sateinen ilma (ensimmäinen sadepäivä koko matkalla), joten päädyttiin sulkeutumaan huoneeseen. Illalla käytiin sen verran ulkona, että saataisiin sushia (kalaa ja mereneläviä ei Scuba Junkiessa ollut tarjolla), ja todella hyvä japanilainen ravintola Nishiki löytyikin ihan vierestä 30 askeleen päässä hotellin ovelta. Siellä saatiin kalanhimomme tyydytettyä, ja syötiin tosi hyvä japanilainen illallinen pilkkahintaan. Kävi tuuri, koska Kota Kinabaluun tullessamme meidän teki mieli sekä japanilaista että italialaista ruokaa, ja kummankin lajityypin edustaja löytyi ihan hotellin ovelta. Ruuan jälkeen takaisin huoneeseen, jossa ilta meni kylppärissä läträtessä. Nyt ei jaksettu huolehtia maailman pelastamisesta vaan käytettiin surutta vettä ja nautittiin lämpimästä porekylvystä ja sadevesisuihkusta. Pari seuraavaa päivää onkin sitten aikaa tutustua Kota Kinabaluun tarkemmin ennen kotiinpaluuta.

Vapaapäivämme sukelluksesta (M:n ainoa sellainen koko 8:n päivän aikana) sujui leppoisasti. Söimme aamiaisen ja löhöilimme terassillamme, ja sitten olikin aika lähteä kuvaustreffeille laiturin päähän. Selvisi, että he tekivät ohjelmaa Saksan telkkariin Mabulista. Kyselivät meiltä kysymyksiä tyyliin mitä pidämme paikasta, missä muualla olemme suklailleet, mitkä on meidän lempipaikkoja ja mitä muuta saarella voi tehdä kuin sukeltaa ym. Saapa nähdä päädytäänkö koskaan eetteriin mutta hauskaa oli ja kuulemma hyvin meni. Nii että sieltä Hollywootista saa alkaa soitella, jos olis tähtiroolia tarjolla.

Haastattelun jälkeen lähdimme kiertämään saaren. Saari on pieni ja sen ympäri kävelee puolessa tunnissa. Saarella on muutama resortti, muutama reppureissaajien paikka, pari Malediivien tyyliin vetten päälle rakennettua luksusresorttia ja muutama paikallisten asuttama kylä. Scuba Junkien vieressä oleva kylä on köyhääkin köyhempi, mutta ihmiset ovat täälläkin iloisia. Jokainen ottaa katsekontaktin ja tervehtii. Ihmisillä ei ole käytännössä juuri mitään. Suurin osa ei ole edes missään kirjoissa eikä kansissa, vaan he ovat valtiottomia ihmisiä, eivätkä osaa lukea tai kirjoittaa, mitään kouluja ei ole. Lapsia juoksee ryysyissä joka puolella.

Kylänraittia Mabulissa

Lapsukaiset leikkiväiset nauravaiset

Roskaa on kaikkialla, ihmiset nakkaavat kaiken maahan ja mereen. Lapset rakentavat roskista ja muovista leijoja, jotka nousevat korkeuksiin tuulisena päivänä. Käymälöitäkään ei ole, ihmiset tekevät tarpeensa kuka mihinkin ja he elävät lähes telttaolosuhteissa. Silti näyttävät pärjäävän ja huolehtivan toisistaan. Huikeinta on nähdä luksusresortti tuossa ja metrin päässä siitä totaalinen köyhyys. Scuba Junkie pyrkii auttamaan kyläläisiä, he ovat mm. palkanneet opettajan School of Hope (toivon koulu) –nimiseen projektiin, jossa pari opettajaa yrittää opettaa lapsille edes jotakin tietoja ja taitoja. Hyvä niin. Samoin yrittävät valistaa kyläläisiä roska-asioissa, mutta efortti ei vielä ole kantanut hedelmää. Nousuvesi nappaa kaikki roskan mukaansa kylistä ja Scuba Junkien työntekijöillä on vuorot, jolloin he siivoavat törkyä merestä. Näimme näitä talkoita ja nousuveden aikaa roskaa lilluu meressä ympäriinsä. Täällä tarvittais oikeesti valistusta ja tekoja. Mutta ihmiset tervehtivät matkalaista, lapset poseeraavat mielellään ja kyläläiset elävät ja touhottavat askareitaan miten parhaaksi näkevät, niin se maailma makaa täällä päin. Tuossa rakennetaan venettä, tuossa isoäiti ruokkii runsaslukuista lapsiparvea.

Roskis on kätevästi aina siinä missä kulloinkin sitä sattuu tarvitsemaan, eli maahan vaan..

Siitä se sitten huuhtoutuu mereen ja Scuba Junkien työntekijöillä on merensiivousvuorot. Ei näyttänyt kovin kadehdittavalta hommalta.

Pyykit hoituu samalla kun leikkii pikkuisten kanssa

Pikkuisten ruokahetki ja kiva vanhempi täti, joka jaksoi aina hymyillä.

Kylissä haahuilun jälkeen päädyimme veden päälle rakennetun Sipadan Water Village luksusresortin baariin. Sieltä oli upeat maisemat ja löysimme kaivatun harvinaisuuden; supernopean netin. Eivät tosin suostuneet antamaan meille wifin salasanaa kun emme olleet resortin asukkaita, mutta sekös mua esti, pyysin ja sein sen asiakkailta. Siellä sitten vierailtiin L:n kanssa muutamana iltana ja saatiin hoideltua kytköksiä ulkomaailmaan, jonka olemassaolo on niin helppo unohtaa täällä. Tämänkin resortin vieressä oli poliisivene täynnä pyssykkämiehiä, joten oli turvallinen olo. Auringonlaskut olivat upeita ja netin lisäksi löysimme toisen kaivatun harvinaisuuden; jäätelöä!

Armeijan poikii. Hekin olivat aina iloisia ja tervehtivät.

Täysikuu, tuo ihme suurenmoinen öisen taivahan, Sipadan water villagen yllä

M:n kamerassa on hyvä zoomi

Seuraavana päivänä jatkui sukellukset Azizin kanssa. M veti yhdelle suklulle Hong Kongista puoli-ilmaiseksi ostamansa valkoisen mekon päällensä ja L laittoi kravatin. Aateltiin juhlistaa meitin naimiaisia myös vetten alla. Veden lämpötila oli 30 astetta, M pärjäsi oikein hyvin ilman märkäpukua. Pidimme hauskaa ja näimme suklulla kaiken muun hienon lisäksi yhden todella erikoisen otuksen: flamboyant cuttle fishin. Pieni merenelävä, jonka läpi näyttää virtaavan väriä. ”Että tämmöisiäkin on sitten olemassa” ajattelin samalla, kun katselin tätä fantasiaolentoa. Ohessa on kuvia, mutta vasta videolla ymmärtää olennon erikoisen ominaisuuden. Sukelluspäivä oli hieno. L  suklasi vain kahdesti koska tunsi itsensä hieman flunssaiseksi, mutta M polskutteli onnellisena kaikki 3. Aziz oli meidän oppaana jokaisella suklulla, tämäkin on täällä ylellistä kun oppaalla on yleensä vain pari sukeltajaa, ja välillä vain yksi kuten vikalla suklulla. Oma privaattiopas, joka osaa näyttää kaiken spesiaalin ja tietää mistä opastettava tykkää. Nice. Vähän sama kun saisi valtavassa Louvressa itselleen yksityisoppaan, joka tietäisi mitä kannattaa käydä katsomassa ja mistä itse on kiinnostunut.

Dressed to dive

Flamboyant cuttle fish. Tämä se vasta oli ihmeveikko, väri virtasi kaverin läpi.

Pieni on otus, mutta tarkkasilmäinen A löysi sen, tottakai

A ja jättimäinen mureena, Elvis

Skorpionikala poseeraa. Ihan selvästi se poseeraa.

Pikkuruinen rapu vartioi kalanmunia

Morsian ja vedenalaisposeeraus

Sulhanen ottaa iisisti

Kivakala katsoo haavi auki sukeltajien omituista vaatetusta

Tässäkin on kala, musta mötikkä keskellä kuvaa on ghost pipe fish

Ja tämäkin on elävä olento..

Suklun jälkeen lahjoitettiin kravatti loistokamullemme A:lle

Seuraavana päivänä oli tarjolla koko päivän retki Siamilin saaren vesistöihin. L oli aamulla tukkoinen ja flunssainen ja päätti jäädä lepäilemään päiväksi. M hyppäsi paattiin ja vietti hauskan sukellusretkipäivän. Tämäkin kaunis pieni saari on asumaton, mutta sielläkin on sotilastukikohta. Sukelsin yhdessä Azizin ja espanjalaisen Danielin kanssa ja näimme kaikenlaista mielenkiintoista. Tauot pidettiin saarella. Ja sitten tuli hauska sattuma: mukana veneellä oli mm. kanadalainen Charles tyttärensä Fionan kanssa. Juttelimme Fionan kanssa ja hän kertoi opiskelevansa meribiologiaa Halifaxin yliopistossa Kanadassa. Tässä kohtaa kello alkoi kilistä päässäni. Olimme L:n kanssa vuosi sitten Indonesian Bunakenilla sukeltamassa, ja tuolloin tapasimme mahtavan pariskunnan Kanadasta. Olivat meribiologeja Halifaxista ja meillä oli todella riemukasta yhdessä. Kysyin Fionalta, että sattuuko tuntemaan, ja hän sanoi että ai, tarkoitatko Bobia ja Annaa. Ei oo totta.. Aloin nauramaan.. Juu kyllä tarkoitan. Fiona kertoi, että Bob sattuu myös olemaan hänen päättötyönsä ohjaaja. Heheh, olen autiolla saarella ei missään, puhun pari lausetta toisen suklaajan kanssa ja pam,niinhän sitä löytyy yhteys. Klisee ”maailma on pieni” on absoluuttinen totuus. Näitä tällaisia tarinoita tulee aina silloin tällöin vastaan ja osuu omallekin kohdalle.

Tämänkin saaren hiekkaranta oli autio. Ja kaunis.

Siamilin vesissä näki paljon merikäärmeitä, jotka hyökkäilivät pohjahiekkaan napsimaan maksupaloja

Robust ghost pipe fish, tässä kaksi vierekkäin. Näyttivät kuolleilta lehdiltä, ei olisi kaloiksi uskonut jossei olisi nähnyt niiden uiskentelevan.

Tauolla armeijapoikien kanssa. Poseerasivat tiukkiksina, mutta olivat oikein lupsakoita ja nauravaisia.

Mureenoita on myös keltaisina

Taas yksi frogfish.

Leaf scorpion fish

Lisäksi hauskaa ja Suomi-keskeistä oli mm., että vaikkemme matkalla hirveästi Suomea kuulleet ja maanmiehiä tavanneet, hauskoja Suomi-kytköksiä  löytyi sitäkin enemmän: Fionan isä Charles kertoi, että hänen isänsä oli aikanaan Suomessa Kanadan suurlähettiläänä. Sukelluskamuni espanjalainen Daniel kertoi, että hän on Lappi-fani ja käy usein Suomessa, ja samana iltana hänellä oli dinnerillä päällään t-paita, jossa oli hirvivaaramerkki ja teksti Lapland-Finland. Heh. Sitten jossain vaiheessa Sipadanin sukelluskamuista yksi ruotsalaistytöistä, Christina, paljasti meille salaisuuden: hän osaa suomea, koska hänen äitinsä on suomalainen. Hän puhui itsekin hyvää Suomea. Mietittiin siinä sitten kauhuissamme, että mitähän sitä on tullut varomattomina lörpöteltyä…  Toivottavasti ei mitään suuria valtiosalaisuuksia kuitenkaan. Kun Intiasta kotoisin oleva Saresh kuuli meidän olevan Suomesta, hän kertoi olevansa julkkis meilläpäin: kun hän oli lapsi, hänen kyläänsä tuli muutama suomalainen, jotka olivat tekemässä yläasteen englannin kielen oppikirjaa ja halusivat siihen päähenkilön. No se oli sitten tämä Saresh. Ja nyt kaikki tietyn sukupolven edustajat ovat tutustuneet Sareshiin ja hänen elämäänsä intialaisessa kylässä englannin oppikirjan välityksellä. Saatiin saat hyvät ”ei voi olla totta” –naurut ja rupesimme epäilemään, että ehkä Suomessa on kansakunnan koon pienuudesta huolimatta potentiaalia maailman supervallaksi.

Siamilin suklupäivä meni kivasti. M palasi meriltä 4:n maissa ja löysi L:n lepäilemästä. Ilta hurahti nopsasti. Illalla oli Scuba Junkien baarissa juhlat; housebändi soittaa (staranaan kukas muu kuin meidän rock diver Aziz) ja lisäksi juhlittiin 3:n dive masterin valmistumista ”snorkkelitestillä”. Ilta oli hauska. Bändi soitti ja kun A avasi suunsa, meidänkin suumme loksahti auki hämmästyksestä. A on vähintäänkin yhtä hyvä laulaja kuin sukellusopas. Menisi heittämällä voiceoffinlandien, idolsien ja talenttien finaaleihin heittämällä. Tossa toi nyt laulaa jumalaisesti ja se on meidän opas!! Yllärinä A omisti meille häämatkan kunniaksi laulun ja sen jälkeen bändi tapaili häämarssia. Käytiin laulun jälkeen halaamassa ja kiittämässä A:ta tippa linssissä liikkishetkestä ja sen jälkeen kaikki tiesi että me ollaan häämatkalla. Oltiin jo minijulkkiksia, kun moni näki tv-haastattelun ja nyt viimeistään varmaan kaikki Scuba Junkien asiakkaat tiesi meidät.

Aziz ja bändi

Sitten tuli snorkkelitesti. Valmistuneille kolmelle dive masterille laitettiin kasvoille maski, josta oli silmät peitetty teipillä. Heitä pyöritettiin ympäri tuolissa, jonka jälkeen he joutuivat suorittamaan lyhyen esteradan avustajan opastuksella. Esteradan jälkeen kokelaat palasivat tuoleilleen ja heille laitettiin suuhun snorkkeli, jonka kautta suuhun kaadettiin juhlajuomaa. Kokelas pyysi välillä taukoa, jotta avustaja sai raotettua maskia, mikä mahdollisti hengittämisen, ja sitten taas jatkettiin. Kun tarvittava määrä oli juotu, julistettiin dive masterit valmistuneiksi. Hauska ohjelmanumero. Juhlat jatkuivat ja bändi jatkoi soittoa. Jonkin aikaa jaksettiin seurustella olusten äärellä, ja Scuba Junkien vetäjätkin innostuivat mukaan soitantaan ja laulantaan. Me hipsimme nukkumaan kun ilo baarissa oli ylimmillään, koska aamulla on taas aikainen herätys. Tänne mitään lepäämään tultu :).

Let’s party! Porukkaa oli ympäri ämpäri maailmaa.

Dive master -kokelaat odottamassa snorkkelitestin alkua.

Seuraavana päivänä mentiin….. no varmaan arvaat. Tämä sukelluspäivä oli ikimuistoinen monella eri tapaa. Käytiin 3:ssa meidän lempipaikassa (Kapalai house reef, Seaventures ja Awas) ja Aziz löysi meille kaiken. En voi olla korostamatta mikä merkitys hyvällä sukellusoppaalla on ja meillä oli onni saada The Best. Vika suklu yhdessä Awasissa oli mieletön.  Jätettiin kamerat pois ja nautittiin maisemista, ja tämä oli yksi parhaista ellei paras sukellus koskaan. Saatiin mieleenpainuvia ja rauhallisia kohtaamisia eläinten kanssa (mm. mahtava vuorovaikutus jättikilpikonnan ja ison cuttle fishin kanssa) ja nähtiin valtava määrä erikoisia lajeja. Kalatkin olivat jotenkin rentoja ja halusivat tulla moikkailemaan ja saatiin monet hyvät naurut. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että ohhoh ollaan oltu uppeluksissa jo 80 minuuttia (normisukellukset kestää n. 30-60 minuuttia olosuhteista riippuen) ja rupesi olemaan ilma vähissä. Katselin ilmanpainemittaria, että pitäisi jo nousta mutta ei millään malttais ja ajattelin kokeilla, miltä tuntuu kun ilma käy vähiin, kun olosuhteet olivat niin hyvät ja rauhalliset. Näytin käsimerkein L:lle, että rupee olemaan ilmat vähissä. Noustiin viimein turvapysähdykseen ja sen lopussa tunsin kun rupesi olemaan vaikeampi hengittää. Olisin päässyt vikoilla huuruilla pintaan, mutta näytin L:lle ”ilma loppu” –merkin, ja sain L:Ltä vararegulaattorin, josta otin parit henkoset viimeisen neljän metrin matkalla. Mitään vaaraa ei missään vaiheessa ollut, tiesin tilanteen koko ajan ja olisin päässyt oikein hyvin ominkin avuin ylös. Halusin vaan testata miltä tuntuu, kun ilma oikeasti loppuu. Nyt tiedän. Se ei lopu yhtäkkiä, vaan pikkuhiljaa ja asian huomaa ehkä n. viimeisellä kymmenellä henkäyksellä. Ja nyt oli niin hyvä ja turvallinen olo testata asia, kun oli tosi rauhallinen suklu takana Azizin ja L:n kanssa ja olosuhteet olivat raukeat ja oltiin kotilaiturin vieressä. Noustiin laiturille ja katsottiin kelloja – sukellus kesti 90 minuuttia!! Tämä on meidän molempien ennätys. Kokonaisuutena sukellus ei oikein voi tästä enää parantua. Kaikki osui kohdilleen. Kiitos Mabul ja Aziz ja L ja maailmankaikkeus ja kaikki joita en nyt tässä ehdi erikseen mainita!

Matkat vetten alle alkoivat kotiterassilta

Polliiseja oli liikkeellä alueella olleiden levottomuuksien takia

Ei ehkä maailman miellyttävin rantavarustus

L ja Seaventures, josta tuli yksi lempisuklupaikoista

Seaventuresin alla asusti jättimäinen grouper. Oli varmasti M:ääkin suurempi. Se on iso kala se.

Taas yksi frogfish. Normaalisti harvinaisia, täällä niitä on pilvin pimein ja kokoluokka on xxs:stä xl:ään, ja niitä on kaikissa väreissä. Hauska otus.

Batfishejä. Nää on aina tuttavallisia, tulee moikkaamaan lähelle

Hauen etelän serkku great barracuda. Ei ollut ihan pieni tämäkään kaveri.

’

Superminikokoinen frogfishin poikanen

Kaksi kivikalaa. Hei nehän on ihan kun me :)!

Vielä yksi kilpparikuva, kun niitä nyt kerran riittää..

Krokotiilikala. Niillä on hauskat verkkomaiset silmät.

Suklujen jälkeen voi mennä vaikka kylpemään regulaattorien pesusoikkoon

Ekan yön Mabulin saarella kunnolla levättyämme olimme valmiita aloittamaan matkamme The Sukellusosuuden.  Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata sukelluksia ja kuvata kaikkea näkemäämme, sana voisi olla vaikkapa satumaista, mykistävää tai uskomatonta. Saimme sukellusoppaaksemme paikallisen Aziz-nimisen mahtavan hepun, josta kehittyi päivien aikana hyvä ystävä. Todella hauska tyyppi ja aivan meidän oloisemme. Tykästyimme häneen heti ekana päivänä niin että pyysimme saada sukeltaa hänen kanssaan muinakin päivinä. Meillä kävi tuuri kun saimme Azizin, Scuba Junkien työntekijät koostuivat pääasiassa eurooppalaisista, mutta paikallisena Aziz tunsi vedet ja löysi kaiken löydettävissä olevan. Epäilemme, että hänellä on röntgenkatse, hän löysi jopa hiekan alle piiloutuneet kalat. Sen lisäksi hänellä on aina aurinkoinen hymy ja pilkettä silmissä, jaksaa olla hyväntuulinen, hauskuuttaa ja vitsailla, on innostunut kaikesta näkemästään ja bonuksena selvisi, että hän on myös housebändin laulaja, mutta siitä myöhemmin. We love Aziz.

Ekana päivänä teimme 3 sukellusta Mabulin lähiympäristössä. 3 sukelluspaikkaa lähellä toisiaan, mutta täysin erilaiset. Käsittämätöntä, miten paljon variaatiota ja erilaista elämää löytyy ihan omilta kulmilta. Olimme puulla päähän lyötyjä L:n kanssa ja mietimme, millaista maailmankuululla Sipadanilla voi olla, kun talon perusdyykit ovat jo tätä tasoa. Huhhuh. Aamulla ekalle suklulle lähtiessämme tuli vesisade. Hetken satoi kaatamalla ja aallot olivat kohtalaisia, mutta onneksi sade ja pilvet menivät pian ohi. Eka sukellus oli seinäsukellus, ja ympärillä todella paljon koralleja ja elämää. Kilpikonnia, mureenoita, rapuja ja kaloja joka lähtöön. Ja yksi luola, jossa lymysi järjettömän kokoinen hummeri. Azizkaan ei ollut nähnyt niin suurta. Toinen sukellus tehtiin Mabulin edustalla nököttävän vanhan öljynporauslautan alle. Öljynporauslautta on muunnettu sukeltajien (kalliiksi) Seaventures-hotelliksi, ja on kuulemma hieno paikka asua ja sukeltaa. Oma mahtava riutta heti lautan alla ja upea aurinkokansi lautan ”katolla”. Kolmas sukelluspaikka, nimeltään Awas, oli huikea. Vain hiekkaa, mutta lähemmin tarkasteltuna löysimme vaikka mitä eriskummallista elämää, ja sukelluksen edetessä vastaan tuli mm. pieni veneenhylky ja ja keinotekoisia rakennelmia, joissa vilisi elämää ja harvinaisuuksia. Tästä ja edellisestä öljynporauslauttasukelluksesta tuli meidän lempparit, näihin palattiin muutamaan kertaan uudestaan. Awasissa näimme valtavimmat kilpikonnat mitä olemme koskaa nähneet. Huomattavasti M:ääkin suurempia otuksia. Ja niin leppoisia, asettauduin kilpparifanina useaan kertaan muutaman sentin päähän katselemaan ja ne katseli takaisin rauhallisina. Wau. Lisäksi Awasissa ja öljynporauslautan alla oli mm. merihevosia, skorpionikaloja, mustekaloja, seepioita, sammakkokaloja, mureenoita, krokotiilikaloja, neulakaloja, merietanoita ym ziljoona muuta lajia riuttakalaa ja nilviäisiä, joita en osaa nimetä. Ja näimme otuksia, joita emme ole koskaan nähnneet. Huh, olipa päivä.

Scuba Junkien huoneet on rivitalomallia

Rantaa Scuba Junkien edessä

Hotelliksi ja sukelluskeskukseksi muunnettu öljynporauslautta Seaventures – alla erinomainen sukelluspaikka. Ei muuta kun kamat päälle ja hissillä alas veteen.

Frogfish

Crocodile fish

Ribbon eel

Meriheppa

Ehkä moth-sukuun kuuluva eliömuoto.

L ja uiskenteleva frogfish (ne ei yleensä liiku, joten tää oli hienoa nähdä)

Todella iso seepia

Iso frog fish

Seuraavana päivänä vuorossa oli eka sukellus Sipadanilla. Sipadan on sukeltajien keskuudessa mekka. Se on tuliperäinen saari, jota ympäröi syvät vedet joka puolella, seinämä putoaa jyrkästi n. 600 metriin. Saaren ympärillä on paljon liikennettä ja suuret vaeltajat lipuvat sen ohi. Edellispäivänä olivat nähneet valashain. Hai- ja kilpikonnabongaukset ovat takuuvarmoja. Surullisen kuuluisa saaresta tuli vuonna 2000 Jolon panttivankidraaman yhteydessä, juuri Sipadanilta pahat sedät kävivät hakemassa panttivankinsa. Pienellä (13 hehtaaria) saarella oli aiemmin pari resorttia, nyt saarella ei voi enää asua, siellä on ainoastaan pieni sotilastukikohta, ja liikkuminen on hyvin rajoitettua picnicalueen, vessan ja laiturin ympäristössä. Sipadanilla sukeltaminen on luvanvaraista. Joka päivä noin 100:lla onnellisella sukeltajalla on mahdollista päästä Sipadanille, Scuba Junkiella on 7 lupaa per päivä. Kaikki eivät tiedä luvista, ja moni paikan päälle tullut pettyikin, kun eivät olleet tajunneet varata sukelluksia etukäteen eivätkä päässeet Sipadanille. Me tiesimme homman, sillä edellisellä reissullamme Egyptissä tapaamamme Scuba Junkiessa aiemmin työskennellyt Bernie kertoi meille mitä pitää tehdä, ja niinpä olimme varanneet Sipadan-suklut hyvissä ajoin, pari kuukautta etukäteen. Siltikin teki tiukkaa, emme saaneet niitä päiviä, jotka toivoimme saavamme ja jouduimme vielä vähän säätämään matkustuspäiviämme, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja saimme varattua 2 päivää Sipadanilla. Scuba Junkiella on myös sääntö, että jokaista Sipadan-sukelluspäivää kohden pitää varata 2 päivää paikallista sukellusta, ja siksi viivyimme Mabulissa melko pitkään. Hyvä niin.

Aziz ei lähtenyt kanssamme Sipadanille, koska vain muutamalla dive masterilla on lupa vetää Sipadan-sukelluksia. Herätys taas aamuhämärissä ja matka starttasi kotilaiturilta klo 06:00, oppaina sveitsiläinen Fabia ja paikallinen Ahmad, ja kyydissä 7 onnellista sukeltajaa, kaksi ruotsalaista tyttöä, yksi amerikkalainen mies ja yksi brittimies ja brittinainen sekä häämatkalaiset Suomesta. Sää oli tänään napakymppi, aurinkoinen pilvetön taivas ja meri peilityyni. Matka Sipadanille kestää pikaveneellä noin puoli tuntia. Ensin rantaudutaan laiturille, käydään rekisteröitymässä ja neljän sukelluksen päivä on valmis alkamaan. Ekalla sukelluksella nähtiin heti veteen hypättyämme ensimmäinen hai. Se oli ainoa sillä sukulla, mutta näimme ehkä n. 30 kilpikonnaa. Niitä oli kaikkialla. Rupesi naurattamaan. Opas Fabiakin sanoi jälkeenpäin, ettei muista koskaan nähneensä niin paljon konnia yhdellä sukelluksella. Sopi mulle kun kilpparit on yksi lemppariotuksista, koska niitä pääsee ihailemaan läheltä ja ovat hitaita liikkeissään, eivätkä pelkää ihmisiä. Ekasta suklusta olimme muutoin vähän ihmeissämme,  koska näkyvyys ei ollut mitenkään erikoinen, mutta seinämän päällä oleva koralliriutta hakee kyllä vertaistaan monimuotoisuudessaan ja värikkyydessään.

Siellä se unelmien sukelluskohde siintää silmäin eessä – Sipadan here we come

Happy we 🙂

Rantsukaan ei pöllömpi

Näitä riitti. Mulla on koko reissulta varmaan 100 kuvaa näistä…

Toinen sukellus olikin sitten SE sukellus. Bingo. Jackpot. 7 oikein. Täyskäsi. Paikan nimi on Barracuda Point, ja paikka valitaan vuodesta toiseen top 3:seen, kun äänestetään maailman parhaita sukelluspaikkoja. Sormet täristen ja täpinöissäni en tiedä mitä tähän näpyttäisin. Iho nousee kananlihalle kun yritän löytää sanoja kuvaamaan sukellusta. Yksi parhaista koskaan. Etukäteen kerrottiin mitä lajeja saatetaan nähdä ja me saatiin jackpot, nähtiin kaikki. En tiedä kalojen nimiä suomeksi, joten sorry enkutus. Ekana matalalla oli valtava parvi bumphead parrotfishejä. Isoja hassunnäköisiä isohampaisia kaloja. Niiden kanssa uitiin hetki, sitten vastassa oli järjettömän kokoinen kalaseinä jackfishejä. Sinne sai ja pystyi uimaan sisään. Tunnelma oli kuin Tokion metrossa ruuhka-aikaan, siellä oli kalat kylki kyljessä ja niitä oli kaikkialla. Elämys isolla E:llä. Siitä eteenpäin löysimme myös barracudaparven ja isoja yksittäisiä Great Barracudia. Sitten tuli haita, oli sekä white tip reef sharkeja että grey reef sharkeja. Ja kilpikonnia. Yhdessä vaiheessa tuli stressi mihin kameran osoittaa kun tuolla on 5 kilpparia, tuolla 3 haita, tuolla isoja kalaparvia jne. Sipadanilla on maineensa eikä syyttä. Barracuda Point on yksi huikeimmista sukelluksistamme koskaan. Näkyvyys oli niin hyvä kuin se vaan voi olla (40+ metriä) ja elämää ja erilaisia koralleja kaikkialla. Kukoistava paikka, vedenalainen paratiisi, satumaa ja huvipuisto.

Bumphead parrot fish – nää on isoja hassuja kavereita

Seinä joka on tehty kaloista

L ja kalat

Barracuda

Näitä oli joka puolella

Kolmas sukellus tehtiin Turtle Caveen. Se on seinäsukellus, ja jossain vaiheessa vastaan tulee luola, joka kuulemma jatkuu kallion uumeniin. Sisään saa mennä vain vähän, koska luolassa on pilkkopimeää. L:llä on kamerassa valo, joten piipahdettiin sisällä ehkä n. reilun kymmenen metrin päässä luolan suuaukolta. Siellä oli mm. kilpikonnien luurankoja. Jänskää. Ja kun luolasta tulee ulos, sininen aukeama on upean näköinen. Ja luolan suulla oli taas iso kalaparvi.

Turtle cave

M ja valtava viuhkakoralli

Ku nää on niin kivoja…

Vika sukelluspaikka oli Hanging Gardens eli riippuvat puutarhat. Jälleen seinäsukellus. Sovimme etukäteen, että jätämme seinän ja suuntaamme suureen siniseen, jos vastaan sattuisi uimaan jotain suurta. Ei uinut, mutta leijuminen sinisessä vedessä ilman mitään referenssiä oli maaginen ja rauhoittava kokemus. Opasta ja syvyyttä on vaan pidettävä tarkasti silmällä. Palasimme seinämälle ja ihailimme vielä lopuksi mahtavia koralleja ja kaloja.

Tauot vietimme kivassa picnic-paikassa ja vieressä oli armeijan poikia pyssyköineen pahojen setien varalta.

Tämmöinen tuli moikkaamaan tauolla. Leppoisa kaveri.

Huikea, upea, mahtava päivä. Tuli liikuttunut olo kun sai nähdä ja kokea tällaista. Sukellusten välillä olevat tauot pidimme saarella ja joka tauolla oli juotavaa ja pientä syötävää, viimeisellä tauolla kunnon lounas. Hyvin organisoitua hommaa. Neljän sukelluksen jälkeen hyppäsimme veneeseen ja paluumatkalla näimme vielä delfiinejä tai pieniä valaita, emme olleet ihan varmoja kumpia ne oli. Kun veneemme lipui laituriin, huomasimme, että laiturilla oli kuvausryhmä kameroineen ja mikrofoneineen työn touhussa. Laiturilla oli vilinää ja vilskettä kun monet muutkin paatit olivat saapuneet lähisukluilta. Sitten paikkaa vetävä Steve tuli luoksemme ja kertoi, että kuvausryhmä haluaisi haastatella muutamaa matkalaista ja he pyysivät saada haastatella meitä. Lupauduimme, ja koska meillä oli seuraavana päivänä tarkoitus pitää vapaapäivä, sovimme haastattelun laiturille huomiseksi klo 11:30. Emmehän voi pettää maailmanlaajuista fanikuntaamme :).  Nauratti, kun taas päädymme kuvauksiin. Malediiveilla ollessamme meitä pyydettiin hotellimme nettikuvausmalleiksi ja niinpä poseerailimme porealtaassamme rekvisiittana kukkia, hedelmiä ja kuohujuomaa, ja joku aika sitten olimme Kymppiuutisissa antamassa kommenttia Kamppiin valmistuineista asunnoista. Rutiinia siis alkaa jo löytyä :D.

Tänään vaihdoimme myös huonetta. Aiemmat 2 yötä asuimme peruskivassa huoneessa, mutta seuraavan viikon vietämme talon päädyssä sijaitsevassa VIP-huoneessa, jossa on luksuksena mm. taulutelkkari, jääkaappi, tallelokero, iso terassi (varustettu pallotuolilla ja riippumatolla) sekä merinäköala. Jes!

Ej paha tämäkään luukku.

Kiva valoisa toiletti.

Näköalaa meitin terdeltä. Taustalla häämöttää Scuba Junkien pitkä laituri ja myös öljynporauslauttahotelli näkyy taustalla.

Luppoajanvietettä

Tässä oli kiva köllötellä

Loppuilta meni dinnerillä ja Sipadantarinoita kertoillessa. Näissä ympyröissä on todella helppo löytää jutunjuurta ja tutustua, mutta niinhän se on monen muunkin harrastuksen kanssa. Parissa päivässä olemme löytäneet paljon kamuja, huippuna tietty sukluoppaamme Aziz, ja lisäksi todella mukava italialainen kouluttajapariskunta Marco ja Ester. Myös suklukamuja kertyi sankoin joukoin ja syömään mennessä ympärille kokoontui aina mukavaa tuttua porukkaa monista eri maailmankolkista. Ja juttua riitti.

Aamusella meillä oli taas pakkausurakka. Oli vähän haikea tunne, kun tunsimme olevamme niin kotonamme Tepaneessa. Puolilta päivin luovutettiin huone, ja M rohmusi vielä yhden hieronnan ennen iltapäivän lähtöä. Kolmelta iltapäivällä veneemme odotti meitä rannassa, hyvästelimme ja halasimme Andrean, Silvian, Vittorion ja hauvat. Hyppäsimme kotirannalta veneeseen ja siellä sitten tuli M:lle sen verran surku, että piti suu mutrussa itkeä tirauttaa. Kamalaa näillä matkoilla on aina lähteä, varsinkin jos tutustuu ja tykästyy ihmisiin ja kotiutuu hyvin. Hetken päästä helpotti, olihan se komiaa aloittaa matka kotirannasta ja ajella yksityispaatilla Mayan puolelle. Matka kesti puolisen tuntia ja Mayassa hypättiin mustaan tyylikkääseen minibussiin. Ajomatka Mayasta Cebuun kesti kolmisen tuntia, ja ihailimme ohikiitäviä kyliä iltavalaistuksessa. Kyliä ja ihmisiä on koko ajan matkan varrella, näillä seuduilla elämä tapahtuu ulkosalla eikä sisällä kuten meillä.

Hei hei kotihämis

Nääkin sano heipat Spikelle

Hei hei Tepanee!

M hakeutui keulaan merituuleen kuivattelemaan silmiään

Loppukaneettina Filippiineistä todettakoon, että tykästyimme maahan kovasti, ja toivomme palaavamme tänne jossain vaiheessa. Ihmiset olivat todella ystävällisiä, logistiikka toimi moitteettomasti, säät suosivat ja maisemat olivat mahtavia. Mitään ongelmia ruokien, puhtauden, terveyden tai minkään muunkaan kanssa ei ollut. Minnin matkat suosittelee J.

Cebun kentällä näimme telkkarista, että Sabahissa (juuri se osavaltio Borneossa, johon olemme suuntaamassa) on jotain levottomuuksia, jossa on kuollut ainakin 80 ihmistä. Great. Tuli olo, että nytkö alkaa onni kääntyä. Onneksi oli netti, ja sieltä emme löytäneet mitään sen kummempaa, joten matkaan vaan. Cebusta lensimme ensin Manilaan ja sieltä vielä yöllä Malesian puolelle Kota Kinabaluun. Saavuimme Kota Kinabalun lentokentälle noin 01:30 yöllä. Odotimme matkatavararoita tulohallissa, jossa oli aika hiljaista. Edessämme seisoi nunna, yksi matkustajista. Yhtäkkiä hiljaisessa hallissa nunna kajautti ilmoille mojovan pierun. Silmänräpäyksen ajan katsoimme L:n kanssa toisiamme epäuskoisina silmiin tyyliin ”oliko se…”, ja sitten piti siirtyä sivummalle tikahtumaan. Piti hekottaa hiljaa sisäänpäin, ei voitu ruveta tolkuttomasti hirnumaan yöllisessä hallissa. Oltiin vielä väsyneitä ja vaan lisäsi hepulikohtauksemme voimakkuutta. Tervetuloa Malesiaan!

Seuraava lentomme Kota Kinabaluun lähtisi vajaan viiden tunnin päästä. Olin varannut lentokentän vierestä meille reppureissaajien hostellihuoneen, mikä ei maksanut juuri mitään. Ajattelin, että olisi ehkä kiva muutama tunti oikoa vähän jalkoja lentokentällä kököttämisen sijaan. Menimme taksilla hostelliin, se olikin ihan vieressä. Olin tsekannut paikan netistä ja nähnyt kuvat ja varautunut siihen, että paikka on tosi vaatimaton, mutta se oli yököttävä. M:n kipuraja matka-asumusten suhteen löytyi tässä. Kuppanen, ällö, likainen… Yakk, vieläkin puistattaa pelkkä ajatuskin. Paikalla ei ollut ketään, sitten löydettiin ovi jota piti takoa että saatiin tyyppi hereille.  Oven takaa könysi joku nuori langanlaiha poika tukka pystyssä ja kalsarit jalassa, vaikka oltiin kyllä ilmoitettu, että tullaan yöllä. Saimme avaimen ja mentiin huoneeseen. Karsea. Katselin hetken sänkyä ja siinä möyri jotain tyyppejä. Päätin heti, että nämä on varmaan luteita. L oli sitä mieltä, että olivat muurahaisia, mutta en jaksanut yöllä tehdä tarkempaa lajitunnistusta, riitti se tieto että tuohon sänkyyn en koske. Paikan yleinen vessakin oli kaamea. Lisäksi siellä oli iso yhteiskeittiö, jossa oli saastaista. M ei voi ymmärtää, millainen matkailija pystyy majoittumaan tällaiseen paikkaan. Yleisissä tiloissa ei olisi saanut olla kengät jalassa, mutta omat superpaskaiset kengätkin tuntuivat kliinisiltä paikkaan verrattuna, joten talsin kengissä. Oli paikassa jotain positiivistakin. Nopea nettiyhteys. Vietimme 3 tuntia siten, että L chillasi yleistilojen sohvalla ja M seisoi tietokoneen kanssa ja latasi kuvia blogiin. Ei tullut nukuttua silmäystäkään. M:n matkojen uusi motto voisi kuulua vaikka “If you can’t travel decently, it is better to stay at home”. En siis todellakaan tarvitse mitään luksusta (mistä ei koskaan tietenkään ole toki varsinaista haittaakaan), mutta puhdasta pitää olla. Esim. Cebun hotellimme oli hyvin vaatimaton, mutta se oli todella puhdas verrattuna tähän rotanloukkuun, murjuun tai läävään, tai miksi sitä nyt haluaakaan nimittää, kaikki näistä sopii. Siinä yöllä pyöriessäni näin yhden elämäni isoimmista torakoista, kun se kipitti asukkaiden kenkien seassa. Ainoo torakka so far tällä matkalla, ja kuinkas sattuikaan tulemaan vastaan juuri täällä rääkyvässä röttelössä.

Rääkyvä röttelö. Hyi h******i. Never again.

Harmi kun ei ollut aikaa mennä kylpyyn…

Täällä ei ollutkaan koiria, vaan torakoita. En rapsutellut.

L vietti kolme tuntia yleistilan sohvalla ja M seisoskeli kengät jalassa rääkyvän röttelön nopean netin äärellä.

Kokkaamaan kutsuva yhteiskeittiö. Huomaa luxus-yksityskohdat kuten puhdas leikkuulauta seinällä tai tiskirätti oikeassa alakulmassa. Oikeesti!??!!

Kolmen tunnin jälkeen lampsimme kentälle, ja hyppäsimme koneeseen kohti Tawauta, joka sijaitsee toisella puolella Borneota. Jälleen lyhyt lento, kuten kaikki aiemmatkin lukuunottamatta Hki-HK-väliä. Tawaun kenttä oli tosi siisti ja tunnelma oli jotenkin hyvä ja positiivinen. Kentällä kuski oli taas vastassa meitä nimikyltin kanssa, ja hyppäsimme minibussiin, ja noin parin tunnin ajomatka kohti Sempornaa alkoi. Ajomatka oli taas tosi kiva, ja päivänvalossa näkee ihailla maisemia. Tällä matkalla on kyllä oltu veneiden ja minibussien kyydissä enemmän kun tarpeeksi. Onneksi me molemmat tykkäämme myös itse matkanteosta, joten siirtymiset eivät ole meille haitta tai ongelma, päinvastoin. Tässä kohtaa mietimme, miten jokainen pätkä matkallamme on sujunut täysin aikataulujen mukaisesti ja ongelmitta, ja olemme todella tyytyväisiä ja onnekkaita, kun mitään säätöä ei ole ollut.

Another airplane. Yhtiö vaan vaihtuu välillä.

Oltiin kuultu ja luettu etukäteen, että Semporna on köyhä pieni kylä, missä ei ole mitään. Hupaisaa, koska siihen verrattuna, mistä me olimme tulleet ja mitä olimme nähneet matkanvarrella, Semporna oli lähes länsimaista tasoa vastaava kaupunki. Ehkä vähän liioittelua, mutta siis siellä oli oikeita taloja (jopa pari-kolmikerroksisia), muutama oikea ravintola, kauppa, autoja jne. Meistä paikka oli oikein kiva. Pieni paikka, mutta silti kuulemamme kuvaukset olivat mielestämme hieman liioittelua.

Kuski ajoi meidät Scuba Junkien toimiston eteen. Menimme toimistoon, ja siellä tehtiin kaikki paperit ja hoidettiin maksut jne. Ja mikä kivointa, toimistossa oli Ewok-niminen karvakasa, jota saimme rapsutella sydämemme kyllyydestä. Kyselimme uutisissa näkemistämme levottomuuksista ja toden totta, jotain hässäkkää on ollut. Monet matkalaiset olivat peruneet tulonsa. Nyt kuitenkin tilanne on kuulemma rauhoittumaan päin. Filippiiniläiset ja malesialaiset kärhämöivät Borneosta, molempien mielestä saari kuuluu heille. Turistit jätetään kuulemma rauhaan, ja heille ole koskaan ollut vaaraa silloinkaan, kun keskinäiset kahinat ovat päällä. Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja kuin luottaa siihen, että kaikki menee ok.

Scuba Junkien toimisto Sempornassa. Siisti ja hiano.

Mistä tunnet sä ystävän…? Ewok, Scuba Junkien toimistohau.

Sempornasta on vielä noin tunnin pikavenematka Mabulin saarelle, johon olimme menossa. Mabulissa asumme Scuba Junkien pyörittämässä Mabul Beach Resortissa. Maksoimme etukäteen koko lystin Sempornan puolella. Tämä on kätevää, koska tällöin saarelle ei tarvitse viedä paljon käteistä, koska sitä ei paljon tarvitse. Varaamaamme pakettiin kuuluu majoitus, kaikki ruuat, juomavesi ja kaikki sukellukset. Ainoastaan muut juomat kuin vesi pitää maksaa erikseen. Tosi kätevää. Kuulimme tästä paikasta viime marraskuussa ollessamme Egyptissä sukeltamssa, siellä oli juuri aloittanut työt brittiläinen Bernie, joka oli ennen töissä Scuba Junkiella. Jee, nyt me oltiin vihdoinkin täällä. Sipadanilla sukeltamisesta olemme unelmoineet jo pitään. Siellä ei enää voi majoittua, vaan sinne pääsee ainoastaan muutamalta lähistöllä sijaitsevalta saarelta, kuten Mabulista.

Istuimme muutaman tunnin SJ:n toimistolla, jossa roikuimme netissä ja L kävi leikkauttamassa tukkansa SJ:n toimiston vieressä olevassa parturissa, jossa Melanie-niminen ladyboy teki hyvää jälkeä. Venekuljetus lähti 14:30. Väsytti vähän kaamean yön jälkeen, mutta onneksi läävän muisto alkoi jo hälvetä. Hyppäsimme taas kerran veneeseen. Yhteispaatilla meitä piti kuulemma olla 10 henkeä, mutta kaikki muut olivat peruneet, joten nyt meillä oli taas oma ”yksityisvene”, ja sehän meille sopi. Pikku purtilon perässä oli 2 x115 heppasta moottoria, joten paatti lähti Sempornasta kuin raketti. Sempornan satama oli tosi paskanen, roskaa kellui kaikkialla. Tänne pitäisi lähettää muutama rekkalastillinen pohjoismaisia vihernat**ja kertomaan miten maailma makaa, olis paljon töitä.

Tuulen tuivertaessa kiidettiin sinistä merta pitkin hurjaa vauhtia. Oli sen verran kova viima, että M:n haivenet meinas jäädä Sempornan ja Mabulin välille. Ihan kaikki ei sentään irronneet.

Leaving Semporna.

2 x 115 hv. Sopivasti potkua..

Perillä, jei!

Mabul on tosi pieni saari. Ollaan koko ajan menty isommasta pienempään. Mabulin ympäri kävelee noin parissakymmenessä minuutissa. Saavuimme Mabuliin, majoituttiin rivitalotyyppiseen bungalowiin (puhtoinen ja viihtyisä) ja sitten väsähdettiin molemmat. Täydellinen nuijanukutus. Ajattelin, että istahdan ihan vaan hetkeksi tähän sängyn reunalle ja siitä sängyn jalkopäästä havahduin parin tunnin päästä. Täällä ruoka-ajat ovat aina samat, aamulla aamupala, lounas on 13:30 ja illallinen 19:00. Nousimme illalla sen verran, että käytiin vähän syömässä ja vilaisemassa paikat ja tarkastamassa, mihin aikaan pitää aamulla olla lähtövalmiina sukeltamaan. Täällä se on se juttu, mitään kaunista rantaa tai muuta aktiviteettia ei juurikaan ole. Saimme ruokaa ja tarvittavat tiedosta huomista varten ja menimme nukkumaan. Huh, vihdoinkin perillä. Täällä vietämme matkamme pisimmän ajan, 9 yötä.

Välihuomatus: nyt iskettiin kultasuoneen eli löydettiin raketinnopea netti (vähän ketkukonstein ;)), joten tuuttaan näitä posteja nyt urakalla eetteriin. Tsekkaa siis myös edelliset, jos haluat seurata reissua suht koht kronologiassa.

Taas uusi ihana, aurinkoinen aamu. Malapascuallakin säät suosivat meitä, joka päivä lähes pilvetön taivas ja mukava tuulenvire. Talomme on suunniteltu erinomaisesti (se on omistaja Andrean omakätisesti suunnittelema ja osittain rakentama) ; meillä on kaksi leveää liukuovea. Toinen on perusovi ja toinen on hyttysverkko-ovi. Nukuimme lähes kaikki yöt siten, että meillä oli ulko-ovi auki ja vain hyttysverkko kiinni, ilman ilmastointia. Meren ja eläimistön ääniin on taianomaista nukahtaa ja herätä. Nukuimme kaikki yöt todella hyvin ja sikeästi. Sama fiilis kuin telttailussa: luonto on ihan vieressä ja sen voi kuulla, mutta se pysyy kuitenkin M:lle sopivan välimatkan päässä ja nykyajan mukavuudet ovat käden ulottuvilla.

Our house in the middle of our street (Manilyn on vähän piilossa vasemmalla tuosta eniten näkyvästä talosta)

Tänään oli vuorossa sukellusretkipäivä Gaton saarelle. Malapascualla on sanonta, että tulet katsomaan kettuhaita, mutta lähdet muistaen Gaton. Venematka saarelle kesti noin tunnin, dive masterina oli Ludon tyttöystävä, tanskalainen Regi. Mahtava tyyppi.

Gaton saarelle ei pääse rantautumaan. Saari nousee vedestä suht korkealle ja sitä ympäröi jyrkät kivireunat. Eka sukellus oli mielenkiintoinen. Näkyvyys oli ihan ok muttei huippu, ja nähtiin ihan kivoja juttuja. Haikaloja olisi kuulemma odotettavissa, mutta niitä ei näkynyt. Toisia sukeltajia nähtiinkin sitten pilvin pimein. Veden alla oli populaa ruuhkaksi asti ja kun löytyi jotain mielenkiintoista kuten merihevonen tai skorpionikala, oli ympärillä räpylää ja kuhinaa kuin Stokkan hulluilla päivillä. Liikennevalot olis pitänyt olla, tai jonotusnumerot.

Gaton saari

Taukohengailua paatilla

Näitä meriheppoja nähtiin paljon. Niitä(kin) on monenvärisiä ja -kokoisia.

Tauolla söimme veneessä lounaan ja oli toisen sukelluksen aika. Kohteen nimi on the cave, eli luola. Sitten alkoi tapahtua. Ryhmämme (Regi ja 5 sukeltajaa) hyppäsi veteen, laskeuduimme muutaman metrin alas ja menimme sisään pimeään luolaan. Piti varoa pöllyttämästä pohjan hiekkaa. Luolassa oli hetken pimeää ja sitten edessämme avautui postiluukun muotoinen valonkajo. Uimme sitä kohti ja se kasvoi isommaksi ja sitten tuli wau-näky; noin viisi haikalaa kierteli sinisessä valon kajossa. Pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan niiden mustia siluetteja, ja sitten jatkoimme matkaamme aukkoa kohti. Lähelle päästyämme aukko olikin kohtalaisen iso. Sekä luolan sisällä että aukon suulla ui haita. Pysähdyimme luolan suuaukolla ja laskeuduimme riviin pohjalle, ja siinä sitten kökittiin ja ihasteltiin, kun haikalat lipuivat välillä suoraan kohti  ja välillä ohi. Niitä tuijotellessamme unohtui tyystin missä olimme ja mitä olimme tekemässä, oltiin vaan lumoutuneita näystä ja ihailimme yhtä evoluution täydellisimmistä luomuksista muutaman metrin päästä.

Hai on kala.

Aikamme haita toljotettuamme jatkoimme matkaa. Tässä kohteessa ei ollut ruuhkaa  ja saimme rauhassa ihastella kauniita koralleja ja elämää, näimme mm. söpön pikku seepian, joka hengaili meidän kanssa jonkun aikaa.Oli myös rapuja, ja flat worm joka ihastui L:n kamerakotelon linssiin tai omaan peilikuvaansa siinä ja läväytti itsensä siihen kiinni.

Bandage shrimp

Skorpionikala

’

Seepia (tää osaa vaihtaa väriä sekunnissa ympäristön mukaan)

Flatworm, joka liimautui L:n kamerakotelon linssiin.

Venematkat sukelluskohteille on rankkoja

Hyvän sukellusretkipäivän jälkeen palattiin maihin. M kävi hieronnassa, ja L kävi sillä aikaa juoksulenkillä Andrean kanssa. Tällä kertaa saaren kierroslenkkiin ei kulunut kuin puolisen tuntia. Lenkin jälkeen oli L:n hierontavuoro, jonka jälkeen hengailtiin rannassa iltaan asti, seurusteltiin ja rapsulteltiin vuhveleita. Ei jaksettu tänään syödä edes dinneriä, syötiin sipsejä ja kuivattua mangoa bungalowissamme ja totesimme, että parempi käydä ajoissa nukkumaan, kun huomenna olisi taas aikainen herätys, menemme uudestaan kettuhaisukellukselle ja herätys on 04:00.

Hierontataivas rannalla

Pojat lenkillä. Tarkistivat samalla, miten uuden ravintolan rakennustyöt edistyy.

Aamulla heräsimme ajoissa, laitoimme itsemme kuntoon ja lähdimme sukelluskeskukseen yön pimeydessä. Lähelle päästyämme ihmettelimme, kun liikettä ei näkynyt, yleensä siihen aikaan paikassa on vilinää ja vilskettä. Päästiin perille ja paikalla oli pari ihmistä. Hölmistyneenä kysyimme, että olemmeko myöhässä ja jep, olimmehan me. Paatti oli lähtenyt 05:00 eikä 05:30, minkä me molemmat muistimme. Eipä siinä sitten mitään. Oli vähän höh-olo. M:ltä pääsi jokunen ärräpää, ja sitten läksimme istuskelmaan rannalle ja nieleksimään pettymystämme. Hetken päästä mietimme, että ehkä tän pitikin mennä näin, kun molemmat muistettiin lähtöaika yhtä väärin. Istuttiin hetki autiolla rannalla ja katseltiin auringonnousua. Paikalle eksyi myös yksi kirppukasa, jota rapsuttelimme. Lähdimme kävelylle lähiympäristöön ja löysimme mm. paikallisen hautuumaan. Spooky paikka. Kyläläiset pitävät kuulemma välillä siellä juhlia, joissa soitetaan musiikkia, pelataan korttia ja pidetään hauskaa. Ikäänkuin vietetään iltaa poismenneiden kanssa.

Aamunkajo rannalla, jolla me myöhästyneet tolvanat nieleksimme hetken pettymystämme (ihan omasta tyhmyydestä johtuva moka)

Onneksi lohduttaja kirmasi paikalle ja tuli heti parempi mieli. Koiraterapia toimii!

Paikallinen hautuumaa

Suklukeskuksen seinällä on selkeä aikataulu sukluille. Ehkä me ei enää osata näin vanhoina lukea lukujärjestyksiä..

Thresher Shark Diversillakin on omat maskotit, 2 hellyydenkipeää nallekarhua.

Jonkun ajan päästä mentiin takasin nukkumaan. Aamupäivällä noustiin ja ruvettiin hiljalleen valmistautumaan huomiseen lähtöön, käytiin mm. sukelluskeskuksessa hakemassa kamat ja maksamassa lasku. Olivat reiluja, eivätkä laskuttaneet meitä siltä suklulta, jolta myöhästyimme. Sitten hengailtiin kotirannalla, seurusteltiin vieraiden ja omistajien kanssa, räpsittiin kuvia ja rapsuteltiin hauvoja. Oltiin sovittu vielä vikasta Malapascua-dinneristä, oltiin tilattu Vittoriolta 3:n ruokalajin illallinen. Hän tiesi himoni mangoon ja papaijaan ja keittiön tätit olivat jo aamulla valmistaneet meille mango- ja papaijajälkiruokaa. Illallinen syötiin muutaman vieraan kanssa, ja muut lähtivät pikkuhiljaa nukkumaan ja me jäimme vielä Andrean ja Vittorion kanssa istumaan iltaa. V kaivoi piilostaan erikoispullon grappaa jota hän ei kuulemma myy, vaan tarjoaa ainoastaan ystävilleen. Pojat siinä tyhjentelivät grappa-pulloa ja sivusimme myös V:n naishuolia. Hän on sinkku ja pyysi lähettämään Suomesta laivalastillisen tyttöjä, yksi kerrallaan tosin. Lupasin mainita kaikille sinkkuystävilleni hänestä.

Iltahämy vikana iltana kotirannalla. Oikella hierontatäti työssään, vasemmalla ruokailutila ja baari.

L, Vittorio, Andrea ja M. Kaikki kiinnostuneet sinkkuleidit voivat ilmoittautua M:lle

Pääruokana fisufile. Ei ruodon ruotoa. That’s the way aha-aha I like it..

Digestiiviksi italialaista grappaa.

Hauvain hyvänyöntoivotukset

Vikaksi yöksi vielä hyttysverkko-ovi auki ja ilmastointi pois, ja nuijanukutus lempeään aaltojen ääneen oli valmis. Huomenna on muuttopäivä ja uudet seikkailut ja uusi maa edessä.

Heräsimme aamulla 04:00 ja oli vielä pimeää. Hipsimme sukelluskeskukseen viideksi. Veneeseen noustessamme pieni valonkajo näkyi jo taivaanrannassa. Sukelluskohteeseen oli vajaa puolen tunnin venematka, jonka aikana saimme sukellusbriiffin ja kuulimme lisää kettuhaista. Kettuhai elää yleensä syvyyksissä mutta tulee yöllä saalistamaan matalammalle ja juuri siksi aamun ensi hetket ovat paras aika nähdä niitä, sillä auringon noustua ne painuvat taas syvyyksiin.

Mekin painuimme syyvyyksiin etsimään tätä erikoisuutta. Vedessä oli valoa jo ihan hyvin, ei tarvinnut lamppua. Pinnan alla oli jotenkin taianomainen ja raukea tunnelma aamun ensi hetkinä, oli rentouttavaa lipua hiljakseen eteenpäin vihertävässä aamun valossa. Heti alussa altamme ui yksi iso yksilö. Sitten menikin jonkun aikaa, ennenkuin näimme seuraavat. Näimme pari haita melko läheltä. Haikala on hopeanvärinen ja näyttää lähinnä venähtäneeltä silliltä tai silakalta. Se on tunnettu pitkästä pyrstöstään. Näytti komealta otukselta ohi lipuessaan. Kettuhaita nähdään lähes joka sukelluksella, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tapasimme muutamia todella innokkaita faneja, eräs pariskunta on ollut täällä 10 päivän lomalla ja tehnyt sukelluksen joka aamu ja toinen pariskunta viitenä aamuna.. Siis joka aamu herätys viimeistään 04:00. Onhan se hieno eläin, mutta me ei nyt ehkä ihan niiiiin hieno. Ja kun täällä saarella on muutakin tekemistä. Oltiin tyytyväisiä tähän sukellukseen. Ehkä voisi vielä toisen kerran käydä.

The Hai näillä main

Hyvä puoli tässä suklussa on se, että pääsee aikaisin ylös. 7:ltä oltiin jo takaisin ja koko päivä edessä. Loppupäivä meni jotenkin vaan laiskotellessa, telakoimme itsemme Tepaneen vieressä sijaitsevaan hyvään italialaiseen ravintolaan Angelinas’een jossa on kohtalaisin wifi-yhteys jonka olemme löytäneet. L keskittyi omiin hommiinsa ja minä latasin kuvia minninmatkoihin. Lataaminen on tosi hidasta, kesti tuntitolkulla (tästä syystä näiden postailujen saaminen valmiiksi kestää), mutta mikäs siinä istuskellessa meren vieressä terassilla ja nauttiessa välillä juomaa ja ruokaa. Iltapäivällä pienet nokoset rantatuolissa, vähän snorklausta ja uiskentelua kotirannassa. Auringonlasku oli taas tavallisen mahtava, ja M:n muistikortti täyttyy kiitettävästi. Siinä missä L kuvaa enemmän merenalaista elämää, M on erikoistunut enimmäkseen auringonlaskuihin ja rantakuviin. Jotenkin semmoinen olo, että on rohmuttava nättejä kuvia, jotta sitten jälkikäteen ymmärtää missä on ollut :).

Italia meets the Philippines = yammy

Illalla kävelimme kotikulmilta hieman pidemmälle syömään. Big mistake. Ympäristö oli kiva, mutta ruoka oli pahaa. No eipä tartte lähteä enää merta edemmäs kalaan.

Välillä tuli sunset.

Näissä hetkissä sitä vaan on niin pieni olo.

Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa ja halusimme varata yhden päivän saareen tutustumiselle. Se kannatti. Lähdimme aamupäivällä kiertämään saarta. Saaren ympäri kävelee parissa tunnissa, jos ei pysähtele, mutta meillä ei ollut kiire mihinkään. Päivä oli mahtava. Saarella on useampia pikku kyliä, joissa ihmiset elävät meikäläisten mittapuulla todella alkeellisissa oloissa, mutta he näyttivät onnellisilta. Lapset juoksentelivat aina tervehtimään iloisisesti hello:lla ja aikuisetkin olivat ystävällisiä ja moikkailivat. Ja mikä ihmeellisintä; kukaan ei yrittänyt kaupata meille mitään. Filippiiniläiset osaavat puhua myös hyvin englantia, mikä tietenkin helpottaa kanssakäymistä.

Paatteja on rakenteilla joka puolella, ja kaikki tehdään käsityönä.

Täällä palmun alla on kiva olla

Matkaevästä paikalliselta ärrältä. Pari pientä sipsipussia ja mehua, hinta 70 senttiä.

Kauppa saattaa kävellä vastaan rannalla. Tykkäsivät kovasti Angry Birdseistä.

Lounas tässä? Nääh, emmä tiedä…

Angry Birdsiä saa myös veneenä. Ja lisenssimaksut maksettu…

Kylänympäryslenkillä löysimme autioita hiekkarantoja, joilla pysähdyimme uimaan. Oli epätodellista, kun meillä kahdella oli ranta, jollainen missäpäin tahansa esim. Euroopassa olisi taattu vetonaula ja täynnä ihmisiä. Vesi on kaikkialla saaren ympärillä kristallinkirkasta ja lämpötila on n. 27 astetta. Hihkuimme onnessamme ja kirmailimme pitkin rantaa. M:n riemulla ei rajoja.

Ensin oli tyhjä ranta.

Sitten M ilmestyi.

Sitten se sekosi ja alkoi taas hyppimään.

Myös L koki kohtalaisia ilonhetkiä.

Tässä vois olla meidän tuleva koto.

Monissa kylissä kuivataan kalaa ja hedelmiä. Kukkoja on kaikkialla, sillä saari on tunnettu myös kukkotappeluistaan, joissa lyödään vetoa. Ihmiset istuvat ulkona hoitamassa askareitaan, osa selvittää kalaverkkojaan, lapset ovat uimassa tai muuten vaan ympärillä pyörimässä ja osa löhöilee nokosilla varjossa. Televisioita ei ole tai niitä ei ainakaan katsota, elämä tapahtuu ulkona. Tuli vähän tirkistelijäolo enkä kehdannut ottaa kylissä hirveesti kuvia. Tosin aina kun otin kameran esiin, varsinkin nuorempi väki poseerasi ammattitaitoisesti ja jotkut jopa pyysivät, että ota meistä kuva.

Nää poseraa mielellään täällä

Autoja saarella ei ole, kulkupelinä on joko jalat tai mopo. Mopojen kyydissä on normaalisti 3-4 ihmistä. Kylät olivat erilaisia, mutta kaikissa oli ystävällinen ja sosiaalinen tunnelma. Kävimme mm. kylässä, jossa on majakka. Meillä ei ollut hajuakaan miten pienen kukkulan päällä olevalle majakalle pääsee, ja kun kyselimme, saimme oppaaksemme kaksi söpöä pikkutyttöä, Astorinin ja Christinen. Ilman heitä ei oltais löydetty perille. Ylhäällä majakalla ihailimme maisemia ja tytöt leikkivät sillä aikaa ja odottivat meitä. Kun näpsyt oli otettu, mentiin vielä yhdessä alas kylään ja tytöt saivat kiitokseksi opastuksesta vähän karkkirahaa.

Söpöt majakkaoppaat

Lisää uima- ja limpparitaukoja. Ja ei ketään missään.

Karkista tuli mieleen, että tämä on M:n henkinen koti makeusasioissa. Täällä ymmärretään, että the sweeter, the better. Kaikkialla käytetään runsaasti sokeria ja monet asiat, jotka meillä on suolaisia, on filippiineillä makeita. Mm. sipsejä saa makeina ja moneen jo valmiiksi makeaan saatetaan lisätä roppakaupalla sokeria. Hih, eipä haittaa. Ja mangot ovat täällä kuulemma maailman parhaimpia. Testasimme mangoa usein ja eri olomuodoissa ja voimme varauksetta vahvistaa väittämän.

Mahtavan kylänympäryskiekan jälkeen palasimme base campiin ja söimme kotosalla Vittorion suosittelemat home made täytetyt leivät. Yammy.

Ruoka- ja juomalista on presentoitu Vittorion rantabaarissa näin

Sitten koitti yösukelluksen aika. Täällä yösukellus tehdään nk. dusk-sukelluksena, jolloin veteen hypätään vähän ennen auringonlaskua. Näin puolet ajasta on vähän valoa ja loppusukellus on pimeässä. Siiispä keskukseen ja paattiin. Tällä kertaa oppaana oli Balt, ja ryhmässä oli vain minä ja L. Superluksusta. Täällä kettuhaiden lisäksi toinen vetonaula on mandariinikala. Ne ovat pieniä kauniinvärisiä kaloja, jotka auringon laskun aikaan tulevat piilostaan korallin koloista kutemaan ja esittelemään parittelutanssinsa. Sukellus tapahtui päivällä vierailemamme majakan edustalla ja Balt tiesi tasan tarkkaan minne meidät vei. Sijoituimme pohjalle mukavasti ja jäimme odottamaan, ja kohta kalat tulivat esiin. Niitä oli useita ja näimme niitä aivan läheltä. Parittelutanssin näkeminen on kuulemma harvinaista mutta me näimme puolen tunnin aikana tämän esityksen varmaan parikymmentä kertaa. Hieman isompi koiras kiinnittyy pienemmän naaraan kylkeen, sitten ne kohoavat kylki kyljessä korallin kolosta esiin, ja pienen hetken jälkeen kalat irroittautuvat ja ilmoille lehähtää mädit. Parhaimpina hetkinä naaraskalan molemmissa kyljissä oli koiras. Pojat hekotteli, no, poikamaisesti. Olipahan show. Oli todella kiehtovaa seurata näiden pikkuisten kalojen puuhia, missään muualla emme ole nähneet näin paljon näitä kaloja.

Mandariinikalamies – kalamaailman Charlie Sheen

Kalojen puuhia olis voinut unohtua katselemaan vielä pidemmäksikin aikaa, mutta puolen tunnin jälkeen tuli pimeää ja laitoimme lamput päälle ja jatkoimme matkaa. Löysimme mm. merihevosia, leijonakalan eli siipisimpun, rapuja ym. Pimeällä meressä on liikenteessä ihan eri otukset kuin valoisaan aikaan. Todella hyvä sukellus.

Yösuklulta kodin kautta mentiin Angelina’siin dinnerille. L söi pizzaa ja M tilasi calzonen (täytetyn pizzataskun), joka saapui pöytään suurinpiirtein ihmisvauvan kokoisena. Huhhuh. Siitä se kyllä pikkuhiljaa ja hupeni, ja vain vähän reunaa jäi syömättä. Tällä lomalla on tullut ainakin venyteltyä hyvin, jos ei muuta niin vatsalaukkua. Onhan sekin jo jotain..

Jösses.. ja ikävä kyllä jaksoin syödä koko hökötyksen. Röyh.

Hehee, sanoinko Boracayta paratiisiksi? Jos, niin ehkä Malapascua on sitten paratiisimpi, ehkä jopa paratiisein.. Saari on paljon pienempi kuin Boracay, sen ympäri kävelee parissa tunnissa. Silmiähiveleviä hiekkarantoja on useita, saaren asukkaat ovat ystävällisiä ja saari on myös tunnettu sukelluskohteistaan. Erikoisstara näissä vesissä on sukeltajille esiintyvä pitkäpyrstöinen thresher shark eli kettuhai. Niitä tänne yleisimmin tullaan katsomaan.

Viime postissa jäimme Cebuun yöksi. Aamulla Edwin-niminen kuskimme odotteli meitä pikkubussin kanssa. Hypättiin kyytiin ja ajettiin hissun kissun rannikkoa pitkin Cebusta kohti Mayaa. Ajomatka kesti reilut 3 tuntia. Juteltiin Edwinin kanssa mukavia, katseltiin ohi kiitäviä kyliä, välillä ajettiin vuori ylös ja sitten alas, ja niin oltiin perillä Mayassa. Mayassa meitä odotti taas, yllätysyllätys, banca-vene. Hypättiin siihen, ja ajeltiin sinisellä merellä n. puoli tuntia. Ensin nähtiin Malapascuan saari, ja lähemmäksi saavuttuamme näimme mereltä asumuksemme Tepanee Beach Resortin. Tepaneeta on kehuttu kovasti mm. Tripadvisorissa, mutta mitkään netissä näkemämme kuvat tai selostukset eivät tee oikeutta tämän paikan kauneudelle.

Taas yksi merimatka

Tepanee mereltä

Karautimme Tepaneen rantaan ja törmäsimme ensimmäisenä Tepaneen italialaiseen omistajapariskuntaan Andreaan ja Silviaan. Molemmat tulivat juuri merestä uikkarit päällään. Andrea kertoi meille paikasta. Tepanee sijaitsee pienen niemen kärjessä, jossa merimaisemat avautuvat joka suuntaan. Kaunis hiekkaranta on yksityinen, siitä on helppo snorklata ja rannalla on muutamia aurinkotuoleja, sekä baari, jota pitää niinikään italialainen Vittorio. Baarista saa aamupalaa, luntsia ja dinneriäkin, jos mainitsee etukäteen sellaista haluavansa. Pöytien vieressä on myös pari hierontapöytää, jossa saa tunnin hieronnan 6 eurolla ja mani- tai pedikyyrin 3 eurolla. Ja Tepaneen näköalat..

Rantsu, jossa kiva myös snorklailla

Yritin käyttäytyä coolisti, vaikka lähinnä mieli teki lähteä ryntäilemään sekopäisenä pitkin rantaa ja tuulettamaan ja karjumaan samalla lailla kun silloin kun Suomi voitti Ruotsin lätkän MM-loppuottelussa 1995. Vaivoin hillitsin itseni. Hetken höpistyämme meidät vietiin huoneeseemme. W-O-W. Meillä on oma talo kallion kukkulalla. Suora näköala merelle ja vielä auringonlaskun suuntaan. Talo on mukavan iso ja kylppärikin todella siisti. Talon/huoneen nimi on Manilyn. Kuulimme myöhemmin, että talomme on uusinta uutta, muutama uusi talo on avattu vasta jouluna. Sisustuksena on italialaisen tyylikästä, mm lattiat ja kaapistot ovat puuta. Ja kaikki on täällä itse rakennettua. Käsittämättömän hieno mesta. Andrea sanoi vaatimattomasti, että meillä taitaa olla hänen mielestään saaren kaunein huone. Yhdyn näkemykseen. L:kin pudisteli päätään ja hoki että ei hitto mikä mesta.

Meijän talo (se ei oo numero vaan sillä on nimi: Manilyn)

Meijän terassi

Meijän terassilta näkee sekä Tepaneen priva beachille..

sekä myös merelle, ja auringonlaskun suuntaan, kuinkas muuten..

Manilynin sisälmykset

Room with a view 🙂

Lisäiloa tuovat pihapiirissä asustelevat koirat. Ja kissat. Niitä on monia. Ruoka-aikaan ovat paikalla ja ansaitsisivat koiramaailman oscarit. Vanhin on kultainen noutaja Spike. Myös muita hauvoja on. Ne ovat hellyydenkipeitä. Yksi lemppari meillä on ylitse muiden, eräs vaalea hauva jolla on vikaa leukaperissä. Joko sillä on synnynnäinen vika, tai sitten sille on käynyt huonosti joskus. Ihana otus, ja niin nätti. Meillä on L:n kanssa koko ajan kädet jonkun kissan tai koiran turkissa. Ja sitten syödään samoilla näpeillä. Osa näistä on ihan ulko- ja eikenenkään-otuksia, eikä me muisteta minkään käsidesin kanssa täällä koko aikaa heilua. Saapi nähdä saadaanko mitään sanktioita huolimattomuudestamme. Hope not.

Vanha herra Spike

Ihana kettumainen Chicca

Relaxing on Malapascua

Lentävä koira

Muuta lajia edustava karvainen kaveri. L tarjosi sille uudelleensijoittumispalvelun, kun M ei suostunut jakamaan huonetta tän kans..

Majoituimme satulinnaamme ja söimme lounaan Vittorion baarissa. Pastaa, obviously :). Ihailimme arskanlaskun talomme terassilta ja Illansuussa käytiin viemässä kamat suklukeskukseen aamua varten. Keskuksella on myös hyvä ravintola ja baari.

Seuraavana aamuna heräsimme ihanaan näkyyn,  sängystä näkee suoraan aamuauringon valaisemalle siniselle merelle. Aamupalan jälkeen sukeltamaan Thresher Shark Divers –sukelluskeskuksen kanssa. Keskus on saaren suurin ja lähellä Tepaneeta, joten siksi kätevä. Teimme kaksi sukellusta ruotsalaisen Ludden opastamana, ja nyt ollaan ihan eri sfääreissä kuin Boracayllä. Paljon nähtävää, elämää, värejä ja koralleja. Malapascuan ympärillä on paljon laadukkaita ja tunnettuja sukelluskohteita, vedenalaista näkemistä riittäisi helposti ainakin pariksi viikoksi. Ja meillä on vaan viikko, kääääääääk. Loppupäivän chillailimme ja M räpsytteli kamerallaan taas auringonlaskukuvia. Muutaman otin..

Eka opiskellaan vene..

..sitten sukelluskohde…

..sitten lähdetään…

…päästään veteen…

.. ja viimein kala katsoo ihmistä ja ihminen kalaa. On se ihmeellistä. Ja hauskaa, näissä olosuhteissa.

M:n feivöritti pufferfish eli pallokala. Söpö kun mikä.

Taas yks merietana. Näitä tulee kaikissa väreissä ja eri kokoisina.

Suomalainen L ja ruåtsalainen L

Lisää Malapascuan versioita..

Seuraavana aamuna taas sukeltamaan, lähdettiin päiväretkelle Calanggaman-saarelle. Siitähän se riemu repesi. Hieno seinäsukellus, äärimmäisen hyvä näkyvyys (ehkä 40 metriä) ja seinän päällä upea koralliriutta. Ei virtausta, vaan helppoa, hauskaa ja kaunista sukellusta. Sukellettiin L:n kans eri ryhmissä kun mä suklasin nitroxilla ja L ilmalla. No ei menoa haitannut, muutoin oltiin koko päivä yhdessä. Sukellusten välillä rantaudutiin grillilounaalle Calanggaman-saarelle ja taas oli pimeistä sysimetsistä saapuneen suomalaisturistin vaikea pysyä nahoissaan. Silmille läväytetään vinhaa vauhtia entistä käsittämättömämpiä kuvituksia omalle käsitykselle sanasta paratiisi ja kun siellä sitten on, ei riemulla ole rajoja. Kirkua ei koko ajan voi, muut eivät ymmärtäisi. Kiljun siis sisäisesti riemusta ja koen samalla alustavaa paniikkia ja pahoinvointia siitä, että kohta täältä on lähdettävä. Seurataan myös usein koto-Suomen säätilannetta. Maaliskuu ollut koko ajan pakkasen puolella, ei naurata. Täällä ei muista, miltä pakkanen tuntuu, kun missään olosuhteissa ei ole liian kylmä eikä liian kuuma.

Calanggaman on ihan pikkuinen minisaari. Sitä ympäröi turkoosi meri. Toisessa päässä on vähän palmuja ja toisessa n. parin metrin levyinen ja parin sadan metrin pituinen hiekkasärkkä, joka vaan jossain vaiheessa katoaa mereen.

Että tämmönen:

Karautettiin komiasti perille

Calanggaman taukopaikan suuntaan..

ja hiekkasärkän suuntaan.

Tässä se on. M:n The Paratiisi.

Oudot turistit Suomesta hyppäävät ilmaan.

Nähtiin me kyllä kalojakin..

Mureena

Palattiin suklureissulta naama hangon keksinä kotiin Tepaneehen. Oltiin sovittu, että Vittorio säästää meille vähän lounaaksi tekemäänsä kalaisaa pastakastiketta ja laittaa meille illalla ruuan, mutta sitä ennen M kävi hieronnassa/nirvanassa. Olen käynyt hieronnoissa x-määrässä paikkoja siellätäällä, ja tämä Tepaneen hierontatädin käsittely hyppäsi top3:seen. Kuulemma muutkin vieraat ovat kehuneet, eikä syyttä. Täysin omanlainen tyyli ja ympäristö ei voisi olla parempi. Ja 6 euroa tunti. Milloinkohan me herätään? Upean päivän päätteeksi vielä dinneri kotorannassa a la Vittorio ja aikaisin tutimaan. Seuraavana aamuna on thresher shark – eli kettuhaisukellus Monad Shoal –nimisellä sukelluspaikalla. Suklukeskuksella oltava 05:00, herätys 04:00..