Vapaapäivämme sukelluksesta (M:n ainoa sellainen koko 8:n päivän aikana) sujui leppoisasti. Söimme aamiaisen ja löhöilimme terassillamme, ja sitten olikin aika lähteä kuvaustreffeille laiturin päähän. Selvisi, että he tekivät ohjelmaa Saksan telkkariin Mabulista. Kyselivät meiltä kysymyksiä tyyliin mitä pidämme paikasta, missä muualla olemme suklailleet, mitkä on meidän lempipaikkoja ja mitä muuta saarella voi tehdä kuin sukeltaa ym. Saapa nähdä päädytäänkö koskaan eetteriin mutta hauskaa oli ja kuulemma hyvin meni. Nii että sieltä Hollywootista saa alkaa soitella, jos olis tähtiroolia tarjolla.

Haastattelun jälkeen lähdimme kiertämään saaren. Saari on pieni ja sen ympäri kävelee puolessa tunnissa. Saarella on muutama resortti, muutama reppureissaajien paikka, pari Malediivien tyyliin vetten päälle rakennettua luksusresorttia ja muutama paikallisten asuttama kylä. Scuba Junkien vieressä oleva kylä on köyhääkin köyhempi, mutta ihmiset ovat täälläkin iloisia. Jokainen ottaa katsekontaktin ja tervehtii. Ihmisillä ei ole käytännössä juuri mitään. Suurin osa ei ole edes missään kirjoissa eikä kansissa, vaan he ovat valtiottomia ihmisiä, eivätkä osaa lukea tai kirjoittaa, mitään kouluja ei ole. Lapsia juoksee ryysyissä joka puolella.

Kylänraittia Mabulissa

Lapsukaiset leikkiväiset nauravaiset

Roskaa on kaikkialla, ihmiset nakkaavat kaiken maahan ja mereen. Lapset rakentavat roskista ja muovista leijoja, jotka nousevat korkeuksiin tuulisena päivänä. Käymälöitäkään ei ole, ihmiset tekevät tarpeensa kuka mihinkin ja he elävät lähes telttaolosuhteissa. Silti näyttävät pärjäävän ja huolehtivan toisistaan. Huikeinta on nähdä luksusresortti tuossa ja metrin päässä siitä totaalinen köyhyys. Scuba Junkie pyrkii auttamaan kyläläisiä, he ovat mm. palkanneet opettajan School of Hope (toivon koulu) –nimiseen projektiin, jossa pari opettajaa yrittää opettaa lapsille edes jotakin tietoja ja taitoja. Hyvä niin. Samoin yrittävät valistaa kyläläisiä roska-asioissa, mutta efortti ei vielä ole kantanut hedelmää. Nousuvesi nappaa kaikki roskan mukaansa kylistä ja Scuba Junkien työntekijöillä on vuorot, jolloin he siivoavat törkyä merestä. Näimme näitä talkoita ja nousuveden aikaa roskaa lilluu meressä ympäriinsä. Täällä tarvittais oikeesti valistusta ja tekoja. Mutta ihmiset tervehtivät matkalaista, lapset poseeraavat mielellään ja kyläläiset elävät ja touhottavat askareitaan miten parhaaksi näkevät, niin se maailma makaa täällä päin. Tuossa rakennetaan venettä, tuossa isoäiti ruokkii runsaslukuista lapsiparvea.

Roskis on kätevästi aina siinä missä kulloinkin sitä sattuu tarvitsemaan, eli maahan vaan..

Siitä se sitten huuhtoutuu mereen ja Scuba Junkien työntekijöillä on merensiivousvuorot. Ei näyttänyt kovin kadehdittavalta hommalta.

Pyykit hoituu samalla kun leikkii pikkuisten kanssa

Pikkuisten ruokahetki ja kiva vanhempi täti, joka jaksoi aina hymyillä.

      

Kylissä haahuilun jälkeen päädyimme veden päälle rakennetun Sipadan Water Village luksusresortin baariin. Sieltä oli upeat maisemat ja löysimme kaivatun harvinaisuuden; supernopean netin. Eivät tosin suostuneet antamaan meille wifin salasanaa kun emme olleet resortin asukkaita, mutta sekös mua esti, pyysin ja sein sen asiakkailta. Siellä sitten vierailtiin L:n kanssa muutamana iltana ja saatiin hoideltua kytköksiä ulkomaailmaan, jonka olemassaolo on niin helppo unohtaa täällä. Tämänkin resortin vieressä oli poliisivene täynnä pyssykkämiehiä, joten oli turvallinen olo. Auringonlaskut olivat upeita ja netin lisäksi löysimme toisen kaivatun harvinaisuuden; jäätelöä!

Armeijan poikii. Hekin olivat aina iloisia ja tervehtivät.

Täysikuu, tuo ihme suurenmoinen öisen taivahan, Sipadan water villagen yllä

M:n kamerassa on hyvä zoomi

Seuraavana päivänä jatkui sukellukset Azizin kanssa. M veti yhdelle suklulle Hong Kongista puoli-ilmaiseksi ostamansa valkoisen mekon päällensä ja L laittoi kravatin. Aateltiin juhlistaa meitin naimiaisia myös vetten alla. Veden lämpötila oli 30 astetta, M pärjäsi oikein hyvin ilman märkäpukua. Pidimme hauskaa ja näimme suklulla kaiken muun hienon lisäksi yhden todella erikoisen otuksen: flamboyant cuttle fishin. Pieni merenelävä, jonka läpi näyttää virtaavan väriä. ”Että tämmöisiäkin on sitten olemassa” ajattelin samalla, kun katselin tätä fantasiaolentoa. Ohessa on kuvia, mutta vasta videolla ymmärtää olennon erikoisen ominaisuuden. Sukelluspäivä oli hieno. L  suklasi vain kahdesti koska tunsi itsensä hieman flunssaiseksi, mutta M polskutteli onnellisena kaikki 3. Aziz oli meidän oppaana jokaisella suklulla, tämäkin on täällä ylellistä kun oppaalla on yleensä vain pari sukeltajaa, ja välillä vain yksi kuten vikalla suklulla. Oma privaattiopas, joka osaa näyttää kaiken spesiaalin ja tietää mistä opastettava tykkää. Nice. Vähän sama kun saisi valtavassa Louvressa itselleen yksityisoppaan, joka tietäisi mitä kannattaa käydä katsomassa ja mistä itse on kiinnostunut.

Dressed to dive

Flamboyant cuttle fish. Tämä se vasta oli ihmeveikko, väri virtasi kaverin läpi.

Pieni on otus, mutta tarkkasilmäinen A löysi sen, tottakai

A ja jättimäinen mureena, Elvis

Skorpionikala poseeraa. Ihan selvästi se poseeraa.

Pikkuruinen rapu vartioi kalanmunia

Morsian ja vedenalaisposeeraus

Sulhanen ottaa iisisti

Kivakala katsoo haavi auki sukeltajien omituista vaatetusta

Tässäkin on kala, musta mötikkä keskellä kuvaa on ghost pipe fish

Ja tämäkin on elävä olento..

Suklun jälkeen lahjoitettiin kravatti loistokamullemme A:lle

Seuraavana päivänä oli tarjolla koko päivän retki Siamilin saaren vesistöihin. L oli aamulla tukkoinen ja flunssainen ja päätti jäädä lepäilemään päiväksi. M hyppäsi paattiin ja vietti hauskan sukellusretkipäivän. Tämäkin kaunis pieni saari on asumaton, mutta sielläkin on sotilastukikohta. Sukelsin yhdessä Azizin ja espanjalaisen Danielin kanssa ja näimme kaikenlaista mielenkiintoista. Tauot pidettiin saarella. Ja sitten tuli hauska sattuma: mukana veneellä oli mm. kanadalainen Charles tyttärensä Fionan kanssa. Juttelimme Fionan kanssa ja hän kertoi opiskelevansa meribiologiaa Halifaxin yliopistossa Kanadassa. Tässä kohtaa kello alkoi kilistä päässäni. Olimme L:n kanssa vuosi sitten Indonesian Bunakenilla sukeltamassa, ja tuolloin tapasimme mahtavan pariskunnan Kanadasta. Olivat meribiologeja Halifaxista ja meillä oli todella riemukasta yhdessä. Kysyin Fionalta, että sattuuko tuntemaan, ja hän sanoi että ai, tarkoitatko Bobia ja Annaa. Ei oo totta.. Aloin nauramaan.. Juu kyllä tarkoitan. Fiona kertoi, että Bob sattuu myös olemaan hänen päättötyönsä ohjaaja. Heheh, olen autiolla saarella ei missään, puhun pari lausetta toisen suklaajan kanssa ja pam,niinhän sitä löytyy yhteys. Klisee ”maailma on pieni” on absoluuttinen totuus. Näitä tällaisia tarinoita tulee aina silloin tällöin vastaan ja osuu omallekin kohdalle.

Tämänkin saaren hiekkaranta oli autio. Ja kaunis.

Siamilin vesissä näki paljon merikäärmeitä, jotka hyökkäilivät pohjahiekkaan napsimaan maksupaloja

Robust ghost pipe fish, tässä kaksi vierekkäin. Näyttivät kuolleilta lehdiltä, ei olisi kaloiksi uskonut jossei olisi nähnyt niiden uiskentelevan.

Tauolla armeijapoikien kanssa. Poseerasivat tiukkiksina, mutta olivat oikein lupsakoita ja nauravaisia.

Mureenoita on myös keltaisina

Taas yksi frogfish.

Leaf scorpion fish

Lisäksi hauskaa ja Suomi-keskeistä oli mm., että vaikkemme matkalla hirveästi Suomea kuulleet ja maanmiehiä tavanneet, hauskoja Suomi-kytköksiä  löytyi sitäkin enemmän: Fionan isä Charles kertoi, että hänen isänsä oli aikanaan Suomessa Kanadan suurlähettiläänä. Sukelluskamuni espanjalainen Daniel kertoi, että hän on Lappi-fani ja käy usein Suomessa, ja samana iltana hänellä oli dinnerillä päällään t-paita, jossa oli hirvivaaramerkki ja teksti Lapland-Finland. Heh. Sitten jossain vaiheessa Sipadanin sukelluskamuista yksi ruotsalaistytöistä, Christina, paljasti meille salaisuuden: hän osaa suomea, koska hänen äitinsä on suomalainen. Hän puhui itsekin hyvää Suomea. Mietittiin siinä sitten kauhuissamme, että mitähän sitä on tullut varomattomina lörpöteltyä…  Toivottavasti ei mitään suuria valtiosalaisuuksia kuitenkaan. Kun Intiasta kotoisin oleva Saresh kuuli meidän olevan Suomesta, hän kertoi olevansa julkkis meilläpäin: kun hän oli lapsi, hänen kyläänsä tuli muutama suomalainen, jotka olivat tekemässä yläasteen englannin kielen oppikirjaa ja halusivat siihen päähenkilön. No se oli sitten tämä Saresh. Ja nyt kaikki tietyn sukupolven edustajat ovat tutustuneet Sareshiin ja hänen elämäänsä intialaisessa kylässä englannin oppikirjan välityksellä. Saatiin saat hyvät ”ei voi olla totta” –naurut ja rupesimme epäilemään, että ehkä Suomessa on kansakunnan koon pienuudesta huolimatta potentiaalia maailman supervallaksi.

Siamilin suklupäivä meni kivasti. M palasi meriltä 4:n maissa ja löysi L:n lepäilemästä. Ilta hurahti nopsasti. Illalla oli Scuba Junkien baarissa juhlat; housebändi soittaa (staranaan kukas muu kuin meidän rock diver Aziz) ja lisäksi juhlittiin 3:n dive masterin valmistumista ”snorkkelitestillä”. Ilta oli hauska. Bändi soitti ja kun A avasi suunsa, meidänkin suumme loksahti auki hämmästyksestä. A on vähintäänkin yhtä hyvä laulaja kuin sukellusopas. Menisi heittämällä voiceoffinlandien, idolsien ja talenttien finaaleihin heittämällä. Tossa toi nyt laulaa jumalaisesti ja se on meidän opas!! Yllärinä A omisti meille häämatkan kunniaksi laulun ja sen jälkeen bändi tapaili häämarssia. Käytiin laulun jälkeen halaamassa ja kiittämässä A:ta tippa linssissä liikkishetkestä ja sen jälkeen kaikki tiesi että me ollaan häämatkalla. Oltiin jo minijulkkiksia, kun moni näki tv-haastattelun ja nyt viimeistään varmaan kaikki Scuba Junkien asiakkaat tiesi meidät.

Aziz ja bändi

Sitten tuli snorkkelitesti. Valmistuneille kolmelle dive masterille laitettiin kasvoille maski, josta oli silmät peitetty teipillä. Heitä pyöritettiin ympäri tuolissa, jonka jälkeen he joutuivat suorittamaan lyhyen esteradan avustajan opastuksella. Esteradan jälkeen kokelaat palasivat tuoleilleen ja heille laitettiin suuhun snorkkeli, jonka kautta suuhun kaadettiin juhlajuomaa. Kokelas pyysi välillä taukoa, jotta avustaja sai raotettua maskia, mikä mahdollisti hengittämisen, ja sitten taas jatkettiin. Kun tarvittava määrä oli juotu, julistettiin dive masterit valmistuneiksi. Hauska ohjelmanumero. Juhlat jatkuivat ja bändi jatkoi soittoa. Jonkin aikaa jaksettiin seurustella olusten äärellä, ja Scuba Junkien vetäjätkin innostuivat mukaan soitantaan ja laulantaan. Me hipsimme nukkumaan kun ilo baarissa oli ylimmillään, koska aamulla on taas aikainen herätys. Tänne mitään lepäämään tultu :).

Let’s party! Porukkaa oli ympäri ämpäri maailmaa.

Dive master -kokelaat odottamassa snorkkelitestin alkua.

Seuraavana päivänä mentiin….. no varmaan arvaat. Tämä sukelluspäivä oli ikimuistoinen monella eri tapaa. Käytiin 3:ssa meidän lempipaikassa (Kapalai house reef, Seaventures ja Awas) ja Aziz löysi meille kaiken. En voi olla korostamatta mikä merkitys hyvällä sukellusoppaalla on ja meillä oli onni saada The Best. Vika suklu yhdessä Awasissa oli mieletön.  Jätettiin kamerat pois ja nautittiin maisemista, ja tämä oli yksi parhaista ellei paras sukellus koskaan. Saatiin mieleenpainuvia ja rauhallisia kohtaamisia eläinten kanssa (mm. mahtava vuorovaikutus jättikilpikonnan ja ison cuttle fishin kanssa) ja nähtiin valtava määrä erikoisia lajeja. Kalatkin olivat jotenkin rentoja ja halusivat tulla moikkailemaan ja saatiin monet hyvät naurut. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että ohhoh ollaan oltu uppeluksissa jo 80 minuuttia (normisukellukset kestää n. 30-60 minuuttia olosuhteista riippuen) ja rupesi olemaan ilma vähissä. Katselin ilmanpainemittaria, että pitäisi jo nousta mutta ei millään malttais ja ajattelin kokeilla, miltä tuntuu kun ilma käy vähiin, kun olosuhteet olivat niin hyvät ja rauhalliset. Näytin käsimerkein L:lle, että rupee olemaan ilmat vähissä. Noustiin viimein turvapysähdykseen ja sen lopussa tunsin kun rupesi olemaan vaikeampi hengittää. Olisin päässyt vikoilla huuruilla pintaan, mutta näytin L:lle ”ilma loppu” –merkin, ja sain L:Ltä vararegulaattorin, josta otin parit henkoset viimeisen neljän metrin matkalla. Mitään vaaraa ei missään vaiheessa ollut, tiesin tilanteen koko ajan ja olisin päässyt oikein hyvin ominkin avuin ylös. Halusin vaan testata miltä tuntuu, kun ilma oikeasti loppuu. Nyt tiedän. Se ei lopu yhtäkkiä, vaan pikkuhiljaa ja asian huomaa ehkä n. viimeisellä kymmenellä henkäyksellä. Ja nyt oli niin hyvä ja turvallinen olo testata asia, kun oli tosi rauhallinen suklu takana Azizin ja L:n kanssa ja olosuhteet olivat raukeat ja oltiin kotilaiturin vieressä. Noustiin laiturille ja katsottiin kelloja – sukellus kesti 90 minuuttia!! Tämä on meidän molempien ennätys. Kokonaisuutena sukellus ei oikein voi tästä enää parantua. Kaikki osui kohdilleen. Kiitos Mabul ja Aziz ja L ja maailmankaikkeus ja kaikki joita en nyt tässä ehdi erikseen mainita!

Matkat vetten alle alkoivat kotiterassilta

Polliiseja oli liikkeellä alueella olleiden levottomuuksien takia

Ei ehkä maailman miellyttävin rantavarustus

L ja Seaventures, josta tuli yksi lempisuklupaikoista

Seaventuresin alla asusti jättimäinen grouper. Oli varmasti M:ääkin suurempi. Se on iso kala se.

Taas yksi frogfish. Normaalisti harvinaisia, täällä niitä on pilvin pimein ja kokoluokka on xxs:stä xl:ään, ja niitä on kaikissa väreissä. Hauska otus.

Batfishejä. Nää on aina tuttavallisia, tulee moikkaamaan lähelle

Hauen etelän serkku great barracuda. Ei ollut ihan pieni tämäkään kaveri.

’

Superminikokoinen frogfishin poikanen

Kaksi kivikalaa. Hei nehän on ihan kun me :)!

Vielä yksi kilpparikuva, kun niitä nyt kerran riittää..

Krokotiilikala. Niillä on hauskat verkkomaiset silmät.

Suklujen jälkeen voi mennä vaikka kylpemään regulaattorien pesusoikkoon