Heräsimme aamulla 04:00 ja oli vielä pimeää. Hipsimme sukelluskeskukseen viideksi. Veneeseen noustessamme pieni valonkajo näkyi jo taivaanrannassa. Sukelluskohteeseen oli vajaa puolen tunnin venematka, jonka aikana saimme sukellusbriiffin ja kuulimme lisää kettuhaista. Kettuhai elää yleensä syvyyksissä mutta tulee yöllä saalistamaan matalammalle ja juuri siksi aamun ensi hetket ovat paras aika nähdä niitä, sillä auringon noustua ne painuvat taas syvyyksiin.

Mekin painuimme syyvyyksiin etsimään tätä erikoisuutta. Vedessä oli valoa jo ihan hyvin, ei tarvinnut lamppua. Pinnan alla oli jotenkin taianomainen ja raukea tunnelma aamun ensi hetkinä, oli rentouttavaa lipua hiljakseen eteenpäin vihertävässä aamun valossa. Heti alussa altamme ui yksi iso yksilö. Sitten menikin jonkun aikaa, ennenkuin näimme seuraavat. Näimme pari haita melko läheltä. Haikala on hopeanvärinen ja näyttää lähinnä venähtäneeltä silliltä tai silakalta. Se on tunnettu pitkästä pyrstöstään. Näytti komealta otukselta ohi lipuessaan. Kettuhaita nähdään lähes joka sukelluksella, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tapasimme muutamia todella innokkaita faneja, eräs pariskunta on ollut täällä 10 päivän lomalla ja tehnyt sukelluksen joka aamu ja toinen pariskunta viitenä aamuna.. Siis joka aamu herätys viimeistään 04:00. Onhan se hieno eläin, mutta me ei nyt ehkä ihan niiiiin hieno. Ja kun täällä saarella on muutakin tekemistä. Oltiin tyytyväisiä tähän sukellukseen. Ehkä voisi vielä toisen kerran käydä.

The Hai näillä main

Hyvä puoli tässä suklussa on se, että pääsee aikaisin ylös. 7:ltä oltiin jo takaisin ja koko päivä edessä. Loppupäivä meni jotenkin vaan laiskotellessa, telakoimme itsemme Tepaneen vieressä sijaitsevaan hyvään italialaiseen ravintolaan Angelinas’een jossa on kohtalaisin wifi-yhteys jonka olemme löytäneet. L keskittyi omiin hommiinsa ja minä latasin kuvia minninmatkoihin. Lataaminen on tosi hidasta, kesti tuntitolkulla (tästä syystä näiden postailujen saaminen valmiiksi kestää), mutta mikäs siinä istuskellessa meren vieressä terassilla ja nauttiessa välillä juomaa ja ruokaa. Iltapäivällä pienet nokoset rantatuolissa, vähän snorklausta ja uiskentelua kotirannassa. Auringonlasku oli taas tavallisen mahtava, ja M:n muistikortti täyttyy kiitettävästi. Siinä missä L kuvaa enemmän merenalaista elämää, M on erikoistunut enimmäkseen auringonlaskuihin ja rantakuviin. Jotenkin semmoinen olo, että on rohmuttava nättejä kuvia, jotta sitten jälkikäteen ymmärtää missä on ollut :).

Italia meets the Philippines = yammy

Illalla kävelimme kotikulmilta hieman pidemmälle syömään. Big mistake. Ympäristö oli kiva, mutta ruoka oli pahaa. No eipä tartte lähteä enää merta edemmäs kalaan.

Välillä tuli sunset.

Näissä hetkissä sitä vaan on niin pieni olo.

Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa ja halusimme varata yhden päivän saareen tutustumiselle. Se kannatti. Lähdimme aamupäivällä kiertämään saarta. Saaren ympäri kävelee parissa tunnissa, jos ei pysähtele, mutta meillä ei ollut kiire mihinkään. Päivä oli mahtava. Saarella on useampia pikku kyliä, joissa ihmiset elävät meikäläisten mittapuulla todella alkeellisissa oloissa, mutta he näyttivät onnellisilta. Lapset juoksentelivat aina tervehtimään iloisisesti hello:lla ja aikuisetkin olivat ystävällisiä ja moikkailivat. Ja mikä ihmeellisintä; kukaan ei yrittänyt kaupata meille mitään. Filippiiniläiset osaavat puhua myös hyvin englantia, mikä tietenkin helpottaa kanssakäymistä.

Paatteja on rakenteilla joka puolella, ja kaikki tehdään käsityönä.

Täällä palmun alla on kiva olla

Matkaevästä paikalliselta ärrältä. Pari pientä sipsipussia ja mehua, hinta 70 senttiä.

Kauppa saattaa kävellä vastaan rannalla. Tykkäsivät kovasti Angry Birdseistä.

Lounas tässä? Nääh, emmä tiedä…

Angry Birdsiä saa myös veneenä. Ja lisenssimaksut maksettu…

Kylänympäryslenkillä löysimme autioita hiekkarantoja, joilla pysähdyimme uimaan. Oli epätodellista, kun meillä kahdella oli ranta, jollainen missäpäin tahansa esim. Euroopassa olisi taattu vetonaula ja täynnä ihmisiä. Vesi on kaikkialla saaren ympärillä kristallinkirkasta ja lämpötila on n. 27 astetta. Hihkuimme onnessamme ja kirmailimme pitkin rantaa. M:n riemulla ei rajoja.

Ensin oli tyhjä ranta.

Sitten M ilmestyi.

Sitten se sekosi ja alkoi taas hyppimään.

Myös L koki kohtalaisia ilonhetkiä.

Tässä vois olla meidän tuleva koto.

Monissa kylissä kuivataan kalaa ja hedelmiä. Kukkoja on kaikkialla, sillä saari on tunnettu myös kukkotappeluistaan, joissa lyödään vetoa. Ihmiset istuvat ulkona hoitamassa askareitaan, osa selvittää kalaverkkojaan, lapset ovat uimassa tai muuten vaan ympärillä pyörimässä ja osa löhöilee nokosilla varjossa. Televisioita ei ole tai niitä ei ainakaan katsota, elämä tapahtuu ulkona. Tuli vähän tirkistelijäolo enkä kehdannut ottaa kylissä hirveesti kuvia. Tosin aina kun otin kameran esiin, varsinkin nuorempi väki poseerasi ammattitaitoisesti ja jotkut jopa pyysivät, että ota meistä kuva.

Nää poseraa mielellään täällä

Autoja saarella ei ole, kulkupelinä on joko jalat tai mopo. Mopojen kyydissä on normaalisti 3-4 ihmistä. Kylät olivat erilaisia, mutta kaikissa oli ystävällinen ja sosiaalinen tunnelma. Kävimme mm. kylässä, jossa on majakka. Meillä ei ollut hajuakaan miten pienen kukkulan päällä olevalle majakalle pääsee, ja kun kyselimme, saimme oppaaksemme kaksi söpöä pikkutyttöä, Astorinin ja Christinen. Ilman heitä ei oltais löydetty perille. Ylhäällä majakalla ihailimme maisemia ja tytöt leikkivät sillä aikaa ja odottivat meitä. Kun näpsyt oli otettu, mentiin vielä yhdessä alas kylään ja tytöt saivat kiitokseksi opastuksesta vähän karkkirahaa.

Söpöt majakkaoppaat

Lisää uima- ja limpparitaukoja. Ja ei ketään missään.

Karkista tuli mieleen, että tämä on M:n henkinen koti makeusasioissa. Täällä ymmärretään, että the sweeter, the better. Kaikkialla käytetään runsaasti sokeria ja monet asiat, jotka meillä on suolaisia, on filippiineillä makeita. Mm. sipsejä saa makeina ja moneen jo valmiiksi makeaan saatetaan lisätä roppakaupalla sokeria. Hih, eipä haittaa. Ja mangot ovat täällä kuulemma maailman parhaimpia. Testasimme mangoa usein ja eri olomuodoissa ja voimme varauksetta vahvistaa väittämän.

Mahtavan kylänympäryskiekan jälkeen palasimme base campiin ja söimme kotosalla Vittorion suosittelemat home made täytetyt leivät. Yammy.

Ruoka- ja juomalista on presentoitu Vittorion rantabaarissa näin

Sitten koitti yösukelluksen aika. Täällä yösukellus tehdään nk. dusk-sukelluksena, jolloin veteen hypätään vähän ennen auringonlaskua. Näin puolet ajasta on vähän valoa ja loppusukellus on pimeässä. Siiispä keskukseen ja paattiin. Tällä kertaa oppaana oli Balt, ja ryhmässä oli vain minä ja L. Superluksusta. Täällä kettuhaiden lisäksi toinen vetonaula on mandariinikala. Ne ovat pieniä kauniinvärisiä kaloja, jotka auringon laskun aikaan tulevat piilostaan korallin koloista kutemaan ja esittelemään parittelutanssinsa. Sukellus tapahtui päivällä vierailemamme majakan edustalla ja Balt tiesi tasan tarkkaan minne meidät vei. Sijoituimme pohjalle mukavasti ja jäimme odottamaan, ja kohta kalat tulivat esiin. Niitä oli useita ja näimme niitä aivan läheltä. Parittelutanssin näkeminen on kuulemma harvinaista mutta me näimme puolen tunnin aikana tämän esityksen varmaan parikymmentä kertaa. Hieman isompi koiras kiinnittyy pienemmän naaraan kylkeen, sitten ne kohoavat kylki kyljessä korallin kolosta esiin, ja pienen hetken jälkeen kalat irroittautuvat ja ilmoille lehähtää mädit. Parhaimpina hetkinä naaraskalan molemmissa kyljissä oli koiras. Pojat hekotteli, no, poikamaisesti. Olipahan show. Oli todella kiehtovaa seurata näiden pikkuisten kalojen puuhia, missään muualla emme ole nähneet näin paljon näitä kaloja.

Mandariinikalamies – kalamaailman Charlie Sheen

Kalojen puuhia olis voinut unohtua katselemaan vielä pidemmäksikin aikaa, mutta puolen tunnin jälkeen tuli pimeää ja laitoimme lamput päälle ja jatkoimme matkaa. Löysimme mm. merihevosia, leijonakalan eli siipisimpun, rapuja ym. Pimeällä meressä on liikenteessä ihan eri otukset kuin valoisaan aikaan. Todella hyvä sukellus.

Yösuklulta kodin kautta mentiin Angelina’siin dinnerille. L söi pizzaa ja M tilasi calzonen (täytetyn pizzataskun), joka saapui pöytään suurinpiirtein ihmisvauvan kokoisena. Huhhuh. Siitä se kyllä pikkuhiljaa ja hupeni, ja vain vähän reunaa jäi syömättä. Tällä lomalla on tullut ainakin venyteltyä hyvin, jos ei muuta niin vatsalaukkua. Onhan sekin jo jotain..

Jösses.. ja ikävä kyllä jaksoin syödä koko hökötyksen. Röyh.